Gillin päiväkirja - Sota

Ote päiväkirjasta ajalta juuri ennen karhusotia

Marssi Lockhaveniin sujui hyvin ja ilman minkäänlaisia ongelmia. En ole koskaan nähnyt melkein kaikkia territorion hiiriä samassa paikassa. Täytyy sanoa että näky on todella vaikuttava. Tuhannet pienet nuotiot loistavat hämärään ja siellä täällä kuuluu sotalauluja ja riemun huudahduksia, kun ystävykset löytävät toisensa suuresta väkijoukosta. Heidän kannattaakin nähdä toisensa ja keskustella, koska pian ei voida tietää, kuinka moni on vielä elossa.

Kävin keskustelemassa suunnitelmasta Gwendolinin kanssa ja sain kuulla niinkin riemastuttavia uutisia, että kaikista kaupungeista ei ole vielä armeijaa saapunut. Hän siis jättää minut tänne ja lähtee itse huomenna matkaan laittamaan sotatannerta kuntoon, sekä lähettää Radulfin ja Thomin etsimään jäljellä olevia armeijoita. Miten mahtavaa... kerrassaan. Millaisen elämän kohtalo onkaan minulle valinnut....

Kävin vanhempieni haudoilla....en ole sitäkään tehnyt moneen vuoteen, varmaan vuosikymmeneen. Huomisen jälkeen saatan liittyä heidän seuraansa, en tosin voi tietää sitä, mutta en pelkääkkään. Minulla ei ole ystäviä tai sukulaisia tai ketään, joka jäisi minua suremaan tai kaipaamaan. No ehkä Alec, koska hän ei päässyt päästämään minusta ilmoja pihalle...tosin en tiedä hänestäkään, missä hän oleilee saatika onko edes elossa.

Kirjoitin Qwendolyn:lle kirjeen ja antaessani sitä hänelle annoin hänelle luvan avata sen vain, jos kuolen. Muussa tapauksessa kirje pitäisi pysyä sinetöitynä ja avaamattomana. Kirje sisältää muun muassa testamenttini ja....

Huomenna on suuri päivä, muusta en vielä tiedä.

Ote päiväkirjasta karhusotien jälkeen

Barkstone. Tuo kirottu hulluuden pesä! Olisihan minun pitänyt se tajuta aikoja sitten, että he yrittävät jotakin näin katalaa ja mikäs olisikaan ollut sen parempi hetki, kuin silloin kun melkein kaikki Lockhyvenin hiiret ovat tappamassa karhua! Tuo päästään vajaa oleva matriarkka oli päättänyt lähteä valtaamaan Lockhavenin ja tappaa matkalla kaikki hiiret, ajattelematta sen enempää. Radulf ja Thom melkein kuolivat kun olivat puolustamassa ja evakoimassa yhtä kylää muutaman tunnin ratsaksuksen päässä.

Kuin saimme tiedon että sieltä on tulossa noin 100 hiiren armeija, niin päätin lähteä yksin matkaan...loppujen lopuksi. Olin niin huolissani karhusta ja tästä armeijasta, että pääni ei toiminut kunnolla. Pääsin noin metrin päähän matriarkasta ja olisin voinut tappaa hänet, mutten ymmärrä miksen toiminut! Mitä sitten jos olisinkin kuollut sinne? Sata hiirtä, ehkä enemmänkin olisi pelastunut! Jos olisin ilmoittanut kenraalille että häntä tarvitaan muualla, niin olisin ollut kahden matriarkan kanssa. Sitten olisin vain nopeasti tuikannut häntä tikarillani, asetellut nukkumaan ja paennut nopeasti. Ajattelin ensin että pääsen jonkinlaiseen järkikeskusteluun hänen kanssaan, mutta kenraalikin ja ennen sitä olevat vartijat olivat niin järkeä vailla, että oli niukkaa päästä teltallekkaan asti. Onneksi sain kolkattua ja varastettua haarniskan itselleni, koska aiemmin törmäämiini vartioihin hiirivartioston viitta ei vaikuttanut, tai sekään että vaadin neuvotteluja. Mikä pettymys ja täydellisen epäonnistumisen häpeä!

Tämän jälkeen varastin jäniksen ja ratsastin takaisin pääkaupunkiin ja valmistauduimme taisteluun. Jesse oli ollut matkalla auttamaan Gwendolyniä mutta emme olisi mitenkään pärjänneet Barkstonea vastaan, jos he eivät olisi tulleet apuun. Tappioita kärsittiin ja hyvä ettei henki mennyt. Matriarkka saatiin tapettua, harmillista ettei saatu pidettyä hengissä, olisin mielelläni kiduttanut häntä viikon tai kaksi. Karhu saatiin ajettua pakosalle, mutta tappiot olivat melkein puolet joukoista. Nyt alkaa territorion suuri toipuminen ja rauhan sitominen Barkstonen kanssa voi alkaa kun tuo hullu suku on lopullisesti, ainakin toivon mukaan, kukistettu.

Jäin eloon, mutta millä hinnalla? Kirje jää avaamatta, salaisuudet jää paljastamatta ja jatkan yksinäistä elämääni pimeän menneisyyteni kanssa. Ehkä joku päivä toivun tästä epäonnistumisen häpeästä, ehkä tulee vielä se päivä, kun voin kohdata Qweondolyn ja kertoa pelkurimaisuudestani ja sen aiheuttamasta hinnasta. Luovun asemastani ja lähden jonnekkin hylätylle alueelle, kuitenkin suojaisaan paikkaan jossa voin asustella yksikseni ja olla vain rauhassa....Ehkä vielä joku päivä. 

Kymmenen vuotta sodan jälkeen - Radulf

Kirje Radulfilta Lockhaveniin. Kymmenen vuotta karhusodan tapahtumien jälkeen

Hei.

Paljon on tapahtunut karhusotien jälkeen. Asumme nykyään Copperwoodissa Biancan, sekä yhden pentueemme Benin, Jillin, Marianin, Denrelin ja Renaldin kanssa.

Jalkani on nykyään parantunut ja pystyn juoksemaan normaalisti, vaikka vähän välillä vihlookin. Lockhavenissa savun keskellä, kun Bianca oli vetänyt minut pöydän alle suojaan, ensimmäisen kerran sain kuulla sen olleen murtunut.

En muista milloin minulla olisi ollut lisäksi yhtä kylmä kuin silloin. Hänen yrittäessä lämmittää minua muistan vielä portin suusta nähneeni Beaganin jousen osuvan Alban otsaan. ”Hyvä niin.” Seuraavan kerran heräsinkin sairastuvasta Bianca puoliksi päälleni nukahtaneena. Silloin myös yhteinen elämämme alkoi.

En pystynyt enää jatkamaan työssäni, joten muutimme aluksi Port Sumaciin, jossa Bianca vielä työskenteli parisen vuotta. Itse tein kotitöitä ja kuntoutin itseäni sillä välin kun toinen puoliskoni oli tekemässä päätöksiä. Kun jalkani ja muut haavat olivat vähitellen parantumassa hain töitä vartiaksi Copperwoodiin. Port Sumac ei olisi muutenkaan ollut hyvä paikka mahdollisille poikasille varttua. Biancakin oli jo vähän kyllästynyt vanhojen ukkojen kinasteluun laeista.

Vartiaksi ryhdyttyäni sain pian ylennyksen vartioiden kouluttajaksi.Bianca ei enää tarvinnut töitä sotkemaan elämää. Hänen mahansakin alkoi pömpöttää.

Nykyään elämme onnellista perhe-elämää ja toimin Copperwoodissa majurina. Uusi viitta ylläni. Vanhat aseeni ovat edelleen tallessa. Kirves on ainakin vielä jalalleni liian raskas kuljettaa mukanani, mutta vanha puukkoni ajaa saman asian. Kerran sitä perheeni vuoksi jo jouduinkin käyttämään, kun polveltani en kyennyt olemaan tarpeeksi hiljaa.

Ja jos jotain olen elämässäni oppinut, jos jotain möhlin minun täytyy myös pystyä ottamaan siitä vastuu. Kannan seuraukseni itse. Vaikka sitten ryömien. Vanhat tavat näemmä kuolevat hitaasti.

Ehkä siis minutkin vielä joskus sielä nähdään.

Parasta toivoen

-Radulf

Tuntemamme maailman loppu

Lockhaven

Sankarimme marssivat armeijansa kanssa kohti kohtaamispaikkaa Lockhavenissa, ja matkan varrella joukkoon littyvät joukot muista pohjoisen satamakaupungeista. Kylät ja kaupungit matkan varrella ovat lähes tyhjiä, ja kaduilla liikkuu ainoastaan naisia, lapsia ja vanhuksia. Joissain paikoissa armeijalle hurrataan, mutta sielläkin suosionosoitukset ovat vaisumpia kuin pitäisi - lähes jokainen taistelukelpoinen mies territorioissa on matkalla sotaan karhua vastaan, ja kaikki pelkäävät tulevatko heidän rakkaansa enää kotiin.

Lockhavenkaan ei ole entinensä - se on ääriään myöten täynnä, ja kaikki kolot ja juurakot sen lähistöllä ovat täynnä leirejä kun tuhannet ja taas tuhannet hiiret valmistautuvat marssille kohti etelää. Jopa petoeläimet ovat poistuneet alueelta - näin suuri määrä hiiriä on vaaraksi pedolle kuin pedolle. Sankarimme jättävät armeijansa leiriytymään ja raportoivat Gwendolynille. Gwendolyn kertoo, että hän aikoo ottaa pääosan armeijasta ja marssia etelään valmistamaan taistelukenttää - Gillin pitäisi jäädä juuri saapuneiden, väsyneiden joukkojen kanssa odottamaan muutamia vielä puuttuvia joukko-osastoja ja tulla sitten perässä. Radulfin ja Thomin pitäisi mennä Shaleburrowiin viemään sanaa - sieltä suunnalta saapuvien puuttuvien joukkojen olisi turha kulkea Lockhavenin kautta, ja heidän tulisi sen sijaan kulkea suoraan kokoontumispaikalle.

Bianca pyytää Radulfilta lupaa tulla mukaan - häntä ei tarvittaisi ennen kuin taistelut alkavat. Myös muut hiiret käyttävät aikaa omiin toimiinsa - Beagan etsii tyttöystävänsä ja viettää yön hänen kanssaan, Gill käy vanhempiensa haudoilla ja kirjoittaa rakkauskirjeen Gwendolynille avattavaksi jos hän ei selviä ja Gunrey tapaa ystäviään. Aamun koittaessa Thom ja Radulf lähtevät omaan suuntaansa ja Gwendolyn armeijan kanssa omaansa.

Greenwoodin kylässä, 7 tunnin ratsastuksen päässä Lockhavenista, Radulf ja Thom törmäävät Firmwoodin kylän joukkoihin, satakunta aseistettua hiirtä. He ovat Greenwoodissa täydentämässä varastojaan. Mutta ennen kuin he ehtivät lähteä marssille kohti Lockhavenia, katastrofi iskee - kaupunkiin ratsastaa hätääntynyt viestintuoja, joka kertoo olleensa Shalwburrowin armeijassa. Yöllä Barkstonen armeija hyökkäsi heidän kimppuunsa ja tuhosi heidät lähes viimeiseen hiireen, ja nyt se oli marssimassa kohti Greenwoodia ja Lockhavenia.

Kartta josta kaikki sai alkunsa

Thom ja Radulf totesivat, että kylää oli pakko puolustaa - siellä oli vielä noin 300 siviiliä, joiden oli päästävä riittävän kauaksi armeijasta ollakseen turvassa. Niin he järjestivät sata hiirtään puolustustaisteluun, lähettivät sanan Lockhaveniin, ja valmistautuivat taistelemaan jotta siviilit pääsisivät pakenemaan. Tunnin kuluttua Barkstonen armeija saapuikin, ja se oli vähintään neljä kertaa suurempi kuin oli odotettu, hallitseva matriarkka etunenässä komentojaan kirkuen, ja hyökkäsi antamatta mahdollisuutta neuvotteluihin. Aluksi hiirivartioston joukot kestivät hyvin, mutta sitten Barkstonen armeijan komentoon astui kaupungin kenraali, jonka uskalias sivustahyökkäys mursi puolustuksen selkärangan. Vartiosto taisteli lähes viimeiseen mieheen antaen siviileille aikaa paeta ja piiloutua, mutta vain muutamat pääsivät pakoon verilöylyä. Thom ja Radulf olivat haavoittuneet, väsyneet ja vihaisia - he olivat kannustaneet joukkojaan parhaansa mukaan, mutta eivät olleet koulutettuja johtajaan armeijaa, ja olivat menettäneet lähes jokaisen alaisensa. Bianca oli myös haavoittunut ja tajuton, ja Radulfin piti kantaa rakastaan selässään matkalla takaisin kohti Lockhavenia.

Kun viestinviejä saapui Lockhaveniin kertomaan Barkstonen petturuudesta, taistelu oli jo ohi. Kun sankarimme, jotka tahtomattaan joutuivat tekemään suuria päätöksiä vielä väittelivät parhaasta toimintatavasta, toinenkin viestinviejä saapui - Gwendolyn oli saanut raportteja, että Elmossin kaupunki on vaarassa joutua karhun tuhoamaksi, ja että kaupungin ympärys oli jo palanut - he eivät voisi enää käyttää tulta pitämään karhua kauempana. Hän antoi käskyn marssia välittömästi Elmossiin puolustamaan kaupunkia - karhu oli juuri pakottanut heidät taistelemaan väärään aikaan ja väärässä paikassa.

Gunrey tahtoi lähettää armeijan taistelemaan karhua vastaan ja mennä itse ja yrittää neuvotella Matriarkan kanssa ja saada aikaan rauha - sota oli osittain hänen ansiotaan. Gunreyn mielestä suunnitelma oli itsemurha, ja heidän olisi mentävä armeijan kanssa johonkin suuntaan. Heidän riitansa kulminoitui miekkojen vetämiseen, ja ensimmäistä kertaa ikinä Gunrey voitti opettajansa taistelussa. Gill varoitti, että Gunreystä ei koskaan tulisi johtajaa - johtajan tuli joskus tehdä vaikeita päätöksiä. Mutta niin Gunrey ja Beagan lähtivät armeijan mukaan, ja Gill lähti pelastamaan ystäviään.

Lockhavenin taistelu

Gill kuitenkin saapui paikalle vasta taistelun jälkeen, eikä tiennyt olivatko hänen ystävänsä elossa. Hän yritti päästä matriarkan puheille, mutta armeijan käsky oli tappaa kaikki ja Gillin yritykset epäonnistuivat, kunnes hän varasti uniformun ja sen turvin pääsi puhumaan matriarkan kanssa. Hän ei kuitenkaan kuunnellut järkipuhetta, vaan armeija jatkoi marssiaan, ja Gill varasti jäniksen ja meni heidän edellään Lockhaveniin.

Kun Radulf ja Thom saapuivat Lockhaveniin, he lähettivät viestinviejän kertomaan odotettua suuremmasta armeijasta Beaganille ja Gunreylle. Nämä päättivät kääntyä takaisin, ja Beagan palasi jäniksen selässä kaupunkiin Gunreyn johtaessa armeijaa. Kaikki johtajat olivat sotimassa karhua vastaan! Locckhavenissa Radulf, Thom, Gill ja Beagan järjestivät vähät joukkonsa puolustukseen, tavoitteenaan kestää kunnes Gunrey saapuisi pelastamaan heidät. Pian Barkstonen armeija marssikin Lockhavenin porteille. Hiiret toivat matriarkan isän vankityrmistä esille, toiveenan pelata aikaa kun hänen hengestään neuvotellaan, mutta hullu matriarkka otti varsijousen ja ampui oman isänsä. Niin alkoi toinen Lockhavenin taistelu.

Mehiläiset päästetään irti

Hiirivartiosto puolustautui urhoollisesti, mutta Barkstone saavutti melko nopeasti läpimurron - mehiläispesä ei auta jos ei ole riittävästi hiiriä puolustamaan muureja. Lockhaven vallattiin ja sankarimme joutuivat vangiksi, ja Gunrey näki Lockhavenin porttien olevan auki kun armeija saapui paikalle. Jesse sai ajatuksen - Gunrey tunsi kaupungin, joten hän voisi lähettää yhden hiiren mehiläispesän suuaukolle sytyttämeen sen tuleen. Niin mehiläispesä paloi ja savu täytti kaupungin - henkeään haukkovat Barkstonelaiset juoksivat suoraan odottavien vartioston joukkojen syliin.

Lockhavenin portit murrretaan

Kaupungin sisällä sankarimme käyttivät sekaannusta hyväkseen, kolkkasivat vartijansa, sitoivat kasvoilleen märät rätit ja lähtivät kohti sivuporttia. Matkalla paljastui että Barkstonen matriarkka tiesi myös sivuovesta - hän oli muutamien vartijoiden kanssa pakenemassa sivuoven kautta. Gill ei tahtonut riskeerata haavoittuneita, vaan antoi matriarkan mennä - mutta heti kun he olivat päässeet ulos, hän otti Beaganin mukaansa, haki muutaman jäniksen ja ryhmän sotilaita ja lähtivät takaa-ajoon. He saivatkin jalkaisin liikkuvan matriarkan seurueineen kiinni, ja tarjosivat heille mahdollisuutta antautua, mutta matriarkka veti tikarinsa ja hyökkäsi. Beaganin nuoli päätti hänen päivänsä.

Barkstonen hallitsijasuku oli kuollut ja heidän armeijansa tuhottu täysin. Muutaman päivän kuluttua tuli viesti Gwendolyniltä - karhu oli haavoitettu tulella ja ajettu pois, eikä se varmasti uskaltaisi tulla takaisin, mutta tappiot lähentelivät viittäkymmentä prosenttia. Terriotoriot olivat toistaiseksi turvassa, mutta hinta oli kammottava - lähes puolet taistelukelpoisista miehistä makasi kuolleena taistelukentällä, ja Barkstonen tapauksessa lähes jokainen.

Maailma ei enää ollut entisensä.

Hiirivartiosto-kamppanja päättyy tähän. Kiitos kaikille pelaajille valtavan hienosta tarinasta!

Gillin päiväkirja - ”#%!&/)# KARHU!!

Merkintä 1

Tottakai siitä karhusta piti olla lisää harmia...ihan kuin ei olisi jo tarpeeksi aiheuttanut harmaita karvoja turkkiini! Nyt se ryökäle on alkanut huvinvuoksi tuhoamaan territorioita ja vieläpä Gwendolyn on päättänyt kerätä armeijan ja käydä karhun kimppuun! HULLUUTTA sanon minä! Kerättäisiin hunajaa ja myrkytettäisiin tai houkuteltaisiin se karhu pois meidän territorioilta! Onneksi Gwendolyn lupasi tehdä sitä työtä sen aikaa, kun me muut keräämme armeijaa....Minä en pidä tästä. No, onneksi ei sentään tarvitse tällä kertaa kävellä, vaan saamme peräti ratsut tällä kertaa....Minä sitten vihaan ratsastusta, se saa ahterini 

kipeäksi.

Merkintä 2

Tästä ei kyllä tule yhtään mitään! Saavuimme kyllä onnellisesti Port Sumaciin ja mikä ihanainen tuoksu meillä olikaan matkassa....minä sitten vihaan kalaa. Mutta, onneksi Peagan on täältä kotoisin ja hänellä vissiin on jonkin sortin vaikutusvaltaa täällä, mutta hän ei suostununt kokonaan kertomaan, millaista. Ojensin häntä niin, että hän saa tehdä mitä haluaa kunhan ei tule luokseni jalat edellä. Se se tästä vielä puuttuisikin. Mutta illalla saavuimme myöhään tänne, joten jouduimme odottamaan aamuun, kunnes pääsemme tapaamaan pormestarin. En ihan odottanut tällaista....hän on HULLU! Kirjaimellisesti hullu! Ja tarkoitan tällä sitä, että hän näkee varmaan pieniä vihreitä miehiä ja ne käskyttävät ja päättävät kaikesta. Hänen mielestään karhu-uhka ei ollut tarpeeksi suuri syy nostattaa armeijaa! ARGH! Tämä tästä vielä puuttuikin, että heillä on täällä vajaa hallitsija ja mitenkä uusi, järkevä henkilö saataisiin tilalle, on vanhuksen kuoleminen....minä en pidä tästä! Onneksi hänen poikansa on järkevämpi tapaus. Lupasi järjestää neuvoston meidän kuultavaksi, mutta ehdottoman salassa...Mietin tässä että kuinka saisin neuvoteltua neuvoston puolellemme...kerta ei saa uhkailla ettei tule ”diplomaattista selkkausta”, niin taidan laittaa Thomin puhumaan heille. Poika on loistokas puhuja, kunhan vaan uskaltaa sen suunsa avata....Huoh. Gwendolyn todella vihaa minua....kun tämä on ohi, niin pidän piiiiiiitkän puhuttelun hänelle. Se, että teenkö sen selvinpäin vai päissäni, riippuu varmaan sen hetkisestä tilanteesta. Mutta jos jotain hupaisaa pitää mainita, niin Radulf meni treffeille. KJEH! En päästä häntä helpolla tässä asiassa! Mitäs oli kuuntelemassa salaa kun keskustelin Gwendolynin kanssa.

Merkintä 3

...Mafia se tästä puuttuikin. Kun olimme menossa neuvoston kokoukseen, niin itse tulin paikalle viimeisenä, niin Peagenin joku ystävän ystävä oli hukassa ja hänen ystävänsä pyyti hänen apuaan. No tämäpä päättää laittaa Thomin toisen mukaan....Voi kyllä, olin HYVIN iloinen tästä...sittenpä puhuminen jäikin Peaganille. Nooh, mitä nyt siinä ollut uhkaava pieni tappelu ja pari sanallista selkkausta lukuunottamatta, niin kaikki meni hyvin. Nyt vain mietimme keinoa, että kuinka kuitenkin saisimme hallitsijan tolkkuihinsa, ettei neuvoston tarvitse nousta tätä vastaan. Vaihtoehtoja on monta, a. Puhua järkeä, b. Esittää hullua, c. Nostattaa mafia sota tai d. Josta en pidä, pormestarin salamurha. Nyt kokeilemme a ja b vaihtoehtoa ja rukoilen, että jompi kumpi keinoista toimii.

Merkintä 4

Vaihtoehto c. Mafiasota pystyyn...mitenkähän he sen ttekevät. No, kävimme läpi viimeisimmät vaihtoehdot ja mainitsin ryhmälleni ääneen vihoviimeisen toimenpiteen. Ei ehkä olisi pitänyt, mutta ...Noh, nyt he suunnittelevat mafiasodan nostattamista. Huomenna on sitten tarkoitus aloittaa tämä suunnitelma...mutta siihen kuluu liikaa aikaa, ja on hyvin pieni todennäköisyys, että se onnistuisi, koska kahden mafiapomon tappaminen ei tule onnistumaan! Joten minun tulee tahrata omat käteni viattomaan vereen....ja teen sen vasten tahtoani, mutta tässä tilanteessa en näe muuta vaihtoehtoa. Parempi pitää tämä vain omana tietonani, koska jos tästä tuleekin selkkausta, tai epäonnistun, niin sitten teosta vastaan vain minä, eikä koko ryhmäni. Port Sumacin tähden, ja meidän kaikkien tulevaisuuden tähden ja Luoja auttakoon minua.

….

Se on tehty...nyt vain odotan aamuun...

Merkintä 5

Kukaan ei epäile mitään. Se oli heidän silmissään luonnollinen kuolema kaikki ovat shokissa. Hitto! Radulf on epäilevän näköinen, mutta tiedän kuitenkin, ettei hän tiedä...ainakaan vielä. Kyyros kävi tänään ja joimme yhdessä maljan ja kiitteli kun annoin hänen pojalleen opetuksen...no mitäs muuta osaan tehdä kuin tujauttaa tajun kankaalle öykkäri nuorista.. ( Gunrey...), sitten sainkin idean, ketkä jäisi puolustamaan kaupunkia sillä aikaa, kun vartijat ja muut ovat taistelemassa karhua vastaan. Täytyy sanoa että tämänkin keksin niin, etten ollut edes humalassa! Vähän vain olin ehtinyt maistella...mutta, mafia. Kyyros katsoi kieltämättä pitkään minua, mutta myönsi pitävänsä minusta, todeten samalla että olen hullu, mutta kukapa selvä järkinen olisi hiirivartiostossa? Hehän, mafia, halusi selvät välit hiirivartioston kanssa, joten tässä heille oiva tilaisuus tasata tilit, ainakin joksikin aikaa. Voi Kyyros, pidä heidät sitten kurissa, jos he suostuvat. Aloin pitämään sinusta sen verran ja minun olisi pitänyt yhtälailla esittää kiitokseni hänelle, kun hän melkein kuritti Gunreytä. Poika olisi kyllä hävinnyt, se on saletti ja varmana olisi tehnyt hänelle hyvääkin.

Merkintä 6

Vai olen minä palvelijan näköinen!!! Kyllä...mafia suostui ehtoomme, tosin pientä korvauuta vastaan ja lupasin heille kysymättä Jesseltä mitään. Tiesin että Jesse suostuisi, onhan onneksi Kyyros täällä pitämässä pääjöötiä yllä. Pian aloitamme matkamme takaisin Lockhayveniin ja kaikkien hiirien ja oman ryhmäni puolesta toivon, että he olisivat onnistuneet myrkyttämään tai houkuttelemaan karhun pois territorialta...Jessekin sanoi pitävänsä minusta, mainiten samalla että olen mieletön...minkäs teet kun olet nero? Heh. Kuitenkin...vaikka tämän armeijan nostattaminen ei tapahtunut niin kuin olisin toivonut, saatika Gwendolyn olisi halunnut, niin pääasia on, että nyt on armeija joka tulee olemaan osallisena suureen taistoon. Kuitenkin, vaikka oma menneisyyteni on yhtälailla karua, niin en halunnut tätä omalle tunnolleni, enkä varsinkaan menneisyyttäni kummittelemaan minulle, en nyt, kun kohtalo on ovella. Mhrgaah! Minun täytyy keskustella Gwendolyn n kanssa ja myös ryhmäni ja Jessen kanssa...Toisaalta, pitäisköhän vasta sitten, kun ja jos selviän tästä kaikesta hengissä. Vaikka Gwendolyn on raivoissaan todella pelottava, niin en usko että hänkään vetää veroja karhulle....joten jos selviän karhusta, niin miksen myöskään Gwendolyn sta? Toisaalta se mitä siitä sitten seuraa, saattaa viedä minulta hengen...Nooh...ylpeä veteraani silloin ja se on sitä paitsi sen ajan murhe...Lockhayven, täältä tullaan.

Gillin päiväkirja - Vai karhu?

Merkintä 1

Gwendolyn varmaan vihaa minua, kun laittaa minut vaarallisimmille ja vastenmielisimmille tehtäville. No, minähän olen vain käskynalainen, joten pitää kaiketi pakkailla jälleen kamppeensa ja lähteä matkaan...Toivottavasti ehdimme ajoissa hunajakauppiaan jäljille ja viedä hunaja kaukasi kaupungista.

Merkintä 2

Tämä ei ole hyvä....eksyimme ja myöhästyimme parilla päivällä suunnitellusta aikataulusta ja se nähtävästi maksoi hyvin paljon. Saavuimem päämääräämme ja kaupunki oli revitty palasiksi. En osaa sanoa kuinka kauan aikaa sitten. Mutta jäljellä oli vain silppua ja muutama henkiin jäänyt. Muutoin kaikkialla oli kasapäin kuolleita....Että vältyimme suuremmilta eloonjääneiden etsinnöiltä, saimme aikaiseksi merkkitulen, jonka ansiosta kaikki paenneet saapuivat paikalle. Nyt haavoittuneet on hoidettu ja ruokaa on saatu haalittua kasaan jonkin verran. Nyt pohdimme omia mahdollisuuksiamme ja sitä kuinka toimimme eteenpäin. Se on selvää että tänne emme voi jäädä, vaan meidän on päästävä lähimpään kaupunkiin. Barkstone olisi hieman lähempänä kuin Elmos, mutta voin taata viiksikarvojeni kautta, että sinne en mene, ei sitten vaikka olisi pöllö kannoillani. Aamulla lähdemme marssimaan kohti Elmosta ja toivon, että kaikki menee hyvin. Gunrey aiheuttaa minulle päänvaivaa, mutta eikös kaikki teinit ole sellaisia välillä?....

Merkintä 3

Tätä en olisi tahtonut tapahtuvat. Kun olimme matkanneet hyvän matkaa joukolla, niin myöhään illalla kimppuumme hyökkäsi pesukarhu. Jos olisimme saaneet joukot taistelemaan, näin moni ei olisi kuollut! TYPERYKSET! Tästä he voivat syyttää vain itseään ja hekin jotka jäivät henkiin, saavat täysin kiittää omaa tuuriaan ja sitä että Gunrey ja Beagan saivat edes vähän hämättyä pesukarhua. Voin sanoa että oli @#!(& yö. Toiset ovat nukkumassa, aamu valkenee pian. Jos jotakin hyvää tästä pitää repiä, niin eipähän tarvitse niin tiuhaan löytää ruokaa... Jos meillä on jatkossa parempi onni, niin saavumem Elmokseen parin päivän päästä. Huoh, alankohan olla jo liian vanha tällaiseen...? Toivottavasti se pahasen karhu painuu takaisin sinne näätien harmiksi!

Sodan alkusoitto, osa 2

Gangsteri kujalla

Thom päätti edetä kyselemällä kaupunkilaisilta, missähän tämä gangsteripomo saattaisi asustella. Kaupunkilaiset eivät kuinkaan suostuneet kertomaan mitään, varmaankin peloissaan. Kun Taylon ja Thom kävelevät, eräällä kujalla, heidän eteensä astuu lihaksikas, öykkärimäisen näköinen hiiri tikarin kanssa. Katsoessaan taakseen he näkevät toisen astuneen heidän taakseen. "Olette kuulema esittäneet hieman kysymyksiä. Näillä seuduilla se ei välttämättä ole viisasta". "Tietysti olen, kuinka muuten löytäisin johtajanne? Minulla on liiketoimia hänen kanssaan!", vastasi Thom. Vakuuttuneina hänen nopeasta selityksestään gangsterit päättävät viedä parivaljakon tapaamaan johtajaansa.

Matka syvemmälle köyhien alueelle, syvemmälle slummiin, kunnes nurkan takaa paljastuu hökkeleiden ympäröimä kartano. Kartanon sisältä paljastuu hieno sisustus ja kaikki rikkauden ulkoiset merkit, ja hienosti pukeutunut, sikaria poltteleva hiiri.
"Te olette kuulemma kyselleet minua. Mistä moinen kunnia?"
"Minun täytyi löytää sinut, sillä minulla on liike-ehdotus sinulle"
"Liiketoimia? Kiintoisaa", vastasi gangsteri ja nosti tassunsa pöydälle, nojautuen taakseppäin:
"Kertokaa lisää."
"Sinulla on kuulema ystäväni säilössä. Haluan hänet?"
"Tiedän mistä puhutte. Hän on minulle velkaa suuria summia. Haluat siis ostaa hänen velkansa. Mitä tarjoat?
"Nimeä hintasi"
"Olen kuullut että kuulut hiirivartiostoon. Minulla on tiettyjä... erimielisyyksiä teidän kanssanne. Matkustaminen on kovin vaikeaa. Ehkä voisit ratkaista tämän ongelman puolestani?"
"Pidän huolta siitä että ongelmasi hoidetaan, mutta miten voit olla varma että teen sen?"
"Sinulla ei liene mitään panttia? Hmm... Mistä olet kotoisin? Nimittäin jos et pidä lupaustasi, suvullesi saattaa... sattua onnettomuuksia".
"Olen Elmossista. Meillä on sopimus!", vastasi Thom, ajatellen hoitavansa homman ennen ongelmia.

Taylonin ystävä pääsee vapaaksi, Taylon on todella helpottunut ja kiittelee Thomia. Thom suuntaa askeleensa kohti majataloa, jossa neuvoston olisi tavatta partio. Tällä välin partio on saapunut majataloon, ja Gill ei ole iloinen siitä, että Beagan on lähettänyt heidän nuorimman jäsenensä yksin gangsterin perään, eikä siitä että nyt partion paras puhuja on poissa. Mutta sitten heidät kutsutaankin kabinettiin, missä heitä odottaa yllätys - Bianca kuuluu neuvostoon!

Beagan ottaa vastuulleen puhumisen, ja erityisesti muistuttaa neuvostoa siitä, miten alueella oli ennenkin nähty karhu, joka oli tappanut hänen isänsä. Hän myös panee merkille, että Port Sumac on kauppakaupunki, ja kauppa on melko hankalaa jos karhu syö kaiken meren eteläpuolella. Osa neuvostosta, Bianca etunenässä, ovat partion kannalla - joukot on kerättävä, vaikka pormestaria huijaten. Toinen puoli, kreivi Kyyros etunenässä, vastusti ajatusta kiivaasti. Lopulta tilanne kärjistyi:
"Riittää!!", huudahti Kyyros. "Ettekö näe mitä he tekevät? He ovat valehtelijoita ja pettureita ja haluavat vetää meidät samalle tielle! He haluavat meidän unohtavat lain ja järjestyksen ja nousevan vaalein valittua pormestariamme vastaan! Te ette onnistu!".
"Pormestarinne on hullu, ja te olette pelkureita", sylkäisee Gunrey.
Kyyros vetää tikarin vyöltään ja marssii kohti Gunreytä. Beagan astuu väliin ja yrittää rauhoitella, mutta muuten sali on kuolemanhiljainen. Hetken kuluttua Beagan väistää Kyyroksen tuijotuksen tieltä, ja Kyyros osoittaa tikarillaan Gunreyn otsaa. Jesse tarttuu Gunreytä tassusta ja sihahtaa "Odota!".

Juonimista Biancan kanssa

Kyyros kääntää katseensa ensin. Hän lyö tikarinsa värisemään pöytään ja puuskahtaa:
"Jos kukaan kerran ei ole kanssani samaa mieltä, tyydyn enemmistön päätökseen. Mutta pesen käteni tästä - minä en tule osallistumaan maanpetokseen!" ja marssii ulos huoneesta. Kyyroksen poistuttua neuvosto taipuu nopeasti partion tahtoon - nyt partion olisi vain kehiteltävä juoni, jolla saisi pormestarin hyväksymään liikekannallepanon. Neuvosto tukisi heidän juontaan.

Partio vetäytyy suunnittelemaan juonta, mutta keksii vain yhden tavan saada aikaan laajaamittainen liikekannallepano - tappaa jengijohtajia ja saada aikaan jengisota. Gill ei pidä ajatuksesta - siinä kuolisi kymmeniä hiiriä, jos ei nyt aivan syyttöminä, niin ainakin ilman oikeudenkäyntiä ja tuomiota. Yksin hän keksii ajatuksen pormestarin salamurhaamisesta - vain yhden, jos kohta vähemmän rikollisen ja enemmän syyntakeettoman, olisi kuoltava, ja Jesse olisi todennäköinen sijaishallitsija vaaleihin asti. Niinpä hän menee yöllä, kiipeää ikkunasta, pyytää pormestarilta anteeksi ja tukehduttaa tämän tyynyyn. Ja vihaa itseään sen takia - mutta tällä tavoin mahdollisimman harva kuoli.

Kun kuolema saatiin selville, Jesse nostettu valtaistuimelle, ja liikekannallepano saatu alulle, partio tekee jotakin kummallista - he menevät takaisin gangstereiden kartanoon! He tarjoavat ruokaa ja armahduksen koko poppoolle, jos he tarjoutuvat kaupungin vartiostoksi siksi aikaa, kun oikea vartiosto on poissa! Thom onnistuukin vakuuttamaan gangsterit siitä, että hyväksyminen ja rötöstelyn lopettaminen siksi aika on heidän etujensa mukaista - armeija on myös tulossa takaisin. Ja kaupunki tarvitsi suojaa. Tuhoutunut kaupunki ei olisi kovin kummoinen ryöstettävä.

Ennen lähtöä tapahtuu vielä kolme mainittavaa asiaa - Bianca käy edelleen Radulfin kanssa treffeillä, Kyyroksen poika yllättää Thomin ja Gillin kadulla ja yrittää tappaa heidät syyttäen heitä petturuudesta, ja Kyyros käy kylässä. Kyyros totetaa, että he ovat väärässä, mutta joskus pelkkä tahdonvoima voi saada väärästä ratkaisusta oikeita tuloksia. Hän toivoi, että heidän tahdonvoimansa riittäisi, ja kohotti maljan territorioille. Lopuksi hän kiitti heitä poikansa kasvattamisesta - Gill oli paukauttanut hänet tajuttomaksi yhdellä iskulla.

Lopulta, kun kahden kuukauden aikaraja läheni, ja vapaaehtoiset oli varustettu ja koulutettu, tuli aika lähteä. Pidettiin hieno tilaisuus, nostettiin maljoja ja juhlittiin, ja sitten joukot lähtivät Jessen ja partion johtamina kohti Lockhavenia. Partiota odotti vielä yksi yllätys - Bianca oli lähtenyt mukaan huoltokuormastoon! Hän koki olevansa enemmän tarpeen hoitamassa haavoittuneita ja ruokkiessaan sotilaita kuin tehdessään politiikkaa.

Sota kutsuu.

Kirjeitä Caleylle

Otteita Beaganin kirjeistä Caleylle Lockhaveniin.

C

Kirjoitan sinulle taas pitkästä aikaa. Älä ajattele että olisin unohtanut sinut.

Ajattelen usein sitä mitä sanoit ja kuinka sanasi saivat minut liikkeelle. En voinut jäädä sen jälkeen, ajattelin että ansaitset parempaa, että minun on muututtava.

Tämä sakki täällä on aivan jotain mihin en olisi voinut valmistautua. Huvittaviakin tapauksia löytyy ja pari päälle päsmäriä. Eniten ihmettelen itseäni, tiedäthän kun olen tällainen yksinäinen jääräpää, jonka on vaikea lähestyä toisia hiiriä, niin nyt huomaan itsessäni muutoksen, aivan kuin olisin kasvanut iäisekseni kymmenellä vuodella. Tämä tunne eroaa aivan täysin niistä katuvuosista, jolloin sain nukkuakin toinen silmä auki. Voit arvata kuinka olin hämmästynyt ensimmäisestä kunnolla nukutusta yöstä ja tiedosta sisimmässäni, että olen turvassa näiden hiirien kanssa, Heh. Ja silti minua hiertää aavistus, etten voi luottaa tuohon tunteeseen.

Voisin kertoa sinulle enemmänkin aavistuksiani, jos voisin luottaa siihen, että nämä kirjeet pysyvät pelkästään meidän välisenä. En epäile sinua, tiedän vain että elämme levottomia aikoja ja haluaisin kaikista eniten sinun pysyvän niistä erossa.

Oletko kuullut Tärynista?? Hänen taidoistaan on ollut apua matkallamme. Saan häntä kiittää siitä ja sinua uskollisuudestasi ja luottamuksesta minuun toipumiseni aikana. Äläkä välitä D:stä, hänen tyhmistä juoruistaan ja valheistaan. Tiedän, että otat kovasti itseesi ja voin vain kuvitella mitä ”juttuja” hän on viimeaikaisista uutisista levittänyt. Usko itseesi ja näytä hänelle, niin saamme yhdessä nauraa kun taas tapaamme.

Sinun ikuisesti, Beagan

C

Kirjoitan sinulle taas pitkästä aikaa.

Viime aikoina on ollut vaikeampaa löytää aikaa itsekseen!! Saimme joukkoomme uuden nuoren hiiren, kovin nuoren sanon minä. Mutta yllättävän järkevän, varsinkin jos tuohon toiseen vertaa. Tai sitten kyse on opastuksesta, en tosin tiedä, kun en ole koskaan paaponut ketään.

Olen pahoillani jos kuulostan äkäiseltä. Tiedäthän, että tarvitsen sen palautumisajan. Tälläkin hetkellä meillä on tuplavarustus hiiriä matkallamme ja viime aikoina olen alkanut ”kyseenalaistamaan” tiettyjä asioita ryhmässämme tai ehkäpä jonkun asemaa. Tämä löysämoraalisuus ja huolettomuus häiritsevät minua. En vielä tiedä mitä teen kyseiselle asialle.

Kirjoitan sinulle aina kun saan mahdollisuuden. Älä ole huolissasi. Tiedän, että kun kirjeeni saavuttaa sinut, olet jo saanut kuulla Dawnrockin kaupungista ja siellä riehuvasta rutosta. Ymmärrät varmaan, että meidäthän sinne lähetetään. Matkassamme on mukana Cole, parantaja, Cailin partiosta, joten kokemuksestasi tiedät, että olemme hyvissä käsissä!

Kirjoitan sinulle taas kun asiat selkenevät. Pidäthän mielesi virkeänä ja toiveikkaana, etkä anna … latistaa itseäsi. Kun saan tehtäväni täällä päätökseen, tulen luoksesi ja pelastan sinut.

Sinun ikuisesti, Beagan

Sodan alkusoitto, osa 1

Levättyään pelastamiensa hiirien kanssa lammen rannalla Partio kerää tavaransa, kalansa ja aseensa ja lähtee marssimaan kohti Elmossia. Kaikkien helpotukseksi loppumatka menee ilman ongelmia tai tai kommelluksia, ja väsynyt hiirijoukko löytää tiensä Elmossin porteille. Partio varmistaa, että pakolaiset saavat ruokaa, juomaa ja nukkumapaikan, mitkä Elmoss tarjoaa auliisti, ja jatkaa matkaansa Lockhaveniin.

Lockhavenissa partio raportoi löydöistään, pelastamistaan hiiristä ja kaikista kuolleista Gwendolynille, jonka kasvot synkkenivät sana sanalta. "Tämä on todella paha uutinen. Kun olitte poissa, saimme useita muita raportteja etelästä, hajurajan pinnasta. Karhu on hyökännyt usean kylän kimppuun ja tuhonnut ne. Näissä kylissä ei ole pisaraakaan hunajaa. En tiedä miksi karhu tekee mitä se tekee. Ehkä se aluksi etsi hunajaa, mutta nyt se joko leikki, on häiriintynyt tai etsii verta. En tiedä millä keinolla se on päässyt hajurajan yli, mutta siitä on päästä eroon ennen kuin se tuhoaa puolet territorioista!". Gwendolyn lähettää partion lepäämään koettelemuksistaan, sillä seuraavana päivänä olisi paljon tehtävää.

Aamulla, kun ilma oli vielä kirpeä, Lockhavenissa kiersi sana että Gwendolyn tahtoi kaikki torille, ja että hän pitäisi puheen. Määrätyllä hetkellä tori alkoi täytty hiirivartiostolaisista ja kaupungin käsityöläisistä, ja tunnelma oli odottava ja jännittynyt - kaikki olivat kuulleet huhuja, mutta tiesivät myös miten paljon huhuihin voi luottaa. Lopulta Gwendolyn ilmestyi eräälle parvekkeelle torin yläpuolelle ja puhui:


Hiirivartioston jäsenet! Tämä päivä on surullinen päivä. Me emme ole sotilaita - olemme tiennäyttäjiä, diplomaatteja ja rauhan rakentajia. Mutta kaksi kertaa aiemminkin olemme joutuneet asettamaan syrjään kaipuumme rauhaan ja tarttumaan aseisiin, kaksi kertaa olemme joutuneet turvautumaan sotaan. Ensin sota näätiä vastaan, ja kun territoriot olivat toipumassa, sota Barkstone vastaan. Territoriot eivät ole vieläkään palautuneet entiselleen.
    
Tänä päivänä joudumme vielä kerran tarttumaan miekkoihimme, joudumme rauhan sijaan rakentamaan sotaa. Häiriintynyt karhu on tunkeutunut hajurajan yli etelässä, ja nauttii kyliemme ja kaupunkiemme tuhoamisesta ja rakkaittemme tappamisesta. Sen on mentävä pois! Mutta vartiostolla ei ole likimainkaan riittävästi hiiriä sotaan karhua vastaan - siispä joudumme kutsumaan kaikki kaupungit aseisiin, vastaamaan Vartiston kutsuun yhteisen hyvän puolesta. Tänä päivänä te lähdette kaikkiin kaupunkeihin, kaikkiin kyliin, ja keräätte mukaanne kaikki vapaaehtoiset ja kaikki vartijat jotka mukaanne saatte. Sillä aikaa kaikki eteläiset kylät evakuoidaan kaupunkeihin, jotka ovat paremmin suojassa. Kahden kuukauden kuluttua tapaamme tässä paikassa - kahden kuukauden jälkeen territoriot marssivat sotaan! Onnea. Tulemme kaikki tarvitsemaan sitä ennen kuin tämä on ohi.

Puheen jälkeen, kun Gwendolyn oli palannut sisälle, Gill ottaa partionsa ja lähtee kuin ukkospilvi kohti Gwendolynin toimistoa. "Oletko sinä hullu?! Eikö pieniin aivoihisi mahdu, montako hiirta tulee kuolemaan jos sodimme karhua vastaan? Jotain muuta on tehtävä, vaikkapa myrkytettävä karhu!". Gwendoly nousee ja kohtaa Gillin: "Entä jos myrkky ei toimi? Montako hiirtä kuolee sillä aikaa, kun keräämme armeijan epäonnistuneen myrkytyksen jälkeen? Ei, vaikka yrittäisimmekin myrkytystä, meidän on kerättävä armeija nyt ennen kuin on liian myöhäistä!". Huudettuaan toisilleen riittävästi he kutsuvat loput partiosta sisään ja Gwendolyn antee heille heidän käskynsä: heidän tulisi mennä Port Sumaciin ja ottaa mukaansa niin paljon aseistettuja hiiriä kuin mahdollista. Gwendolyn luotti siihen, että Beaganin suhteet (hän oli sieltä kotoisin) auttaisivat, ja teroitti, että tämä oli hoidettava diplomaattisesti - viimeinen asia mitä he kaipasivat oli diplomaattinen selkkaus joka saisi pohjoisen satamakaupungit jättäytymään ulos sodasta!

Ennen matkalle lähtöä Beagan varoittaa, että vaikka hän on kotoisin Port Sumacista, hänen suhteensa sinne eivät ole kovinkaan hyvät, ja että kaupunki ei ole hyvä paikka olla - rikollisuutta on paljon. Partio hyppää jänisten selkään ja ratsastaa Duskwateriin, mistä se jatkaa laivalla Port Sumaciin. Tuuli ei ole myötäinen, ja partio myöhästyy aamun nousuvedestä, ja joutuu odottamaan iltaan asti. Illalla he eivät voi enää mennä tapaamaan pormestaria, ja Beagan etsii heille hyvän majatalon kauempana sataman lemusta, "Kalamiehen ystävän". Partio ryhtyy ruokailemaan, mutta ruokailun keskeyttää tilaan ryntäävä hiiri: "Beagan! Kuulin että tulit ja saavuin heti! Olen ikävöinyt sinua!". Beaganin vanha ystävä, Taylon, oli kuullut, että Beagan oli kaupungissa, ja hän vietti mukavan illan Beaganin kanssa muistellen menneitä.

Aamulla he menevät pormestarin, Midas Harelin, puheille, mutta hän on hullu. Aivan sekaisin. Puhuu seinille, kuulee ääniä, kaikkea asiaan kuuluvaa. Hänestä ei ole apua, hän ei halua antaa joukkoja vartioston käyttöön. Ja ympärillä olevat arvohenkilöt vain katsovat äänettä. Partion lähdettyä pois huoneesta, eräs arvohenkilöistä seuraa heitä, pysäyttää heidät, ja esittelee itsensä Jesse Hareliksi, pormestarin pojaksi. Hän pyytää anteeksi isänsä käytöstä, selittää hänen sairautensa, ja kertoo ymmärtävänsä ja olevansa samaa mieltä partion kanssa - karhulle oli tehtävä jotakin. Hän kertoo, että aliupseerit varmasti ymmärtäisivät, mutta upseerit olivat sukua pormestarille ja eivät toimisi hänen tahtoaan vastaan - mutta kaupungin neuvosto olisi ehkä vakuuteltavissa. He tarvitsisivat liittolaisia korkeilta paikoilta onnistuakseen! Partio sopii, että Jesse järestää heille salaisen tapaamisen neuvoston kanssa illaksi, ja Jesse poistuu takavasemmalle.

Ennen kuin partio pääsee lähtemään, kaunis, vaaleaturkkinen nuori nainen lähestyy Radulfia - "Anteeksi, mutta katselin teitä pormestarin edessä. Haluaisitteko ehkä lähteä päivälliselle?". Muun partion kannustaessa ja naureskellessa, Radulf lähtee neidon kanssa treffeille. Neito esittelee itsensä Biancaksi, ja on luonteeltaan hieman ujo, kunnes päästään johonkin aiheeseen josta hän on innostunut - silloin hän nostaa päänsä ja hänen silmiinsä syttyy tuli. Radulf ja Bianca molemmat nauttivat päivällisesta suuresti.

Iltapäivällä Jesse palaa partion luo, ja kertoo sopineensa tapaamisen. Partio suunnittelee Jessen kanssa miten voisi taivutella vastahakoisen neuvoston puolelleen. He päätyvät käyttämään Beaganin vanhoja kokemuksia karhujen kanssa lähistöllä muistuttamaan siitä, että he eivät ole turvassa. Mutta kun partio on menossa kokoukseen, Thommin, Jessen ja Beaganin pysäyttää Taylon, joka hädissään pyytää Beaganin apua - hänen ystävänsä, joka on peliveloissa gangstereille on kadonnut, ja vartijat eivät ota sitä vielä vakavasti. Mutta hän on varmasti vaikeuksissa, Beaganin olisi autettava häntä! Beagan ei voinut lähteä nyt heidän mukaansa, mutta lähetti sen sijaan Thomin pelastamaan ystävänsä ystävän. Nyt partion nuorimman olisi jäljitettävä gangsteri ja vapautettava tämän ystävä!

Tappioita

Partion viettää kahden viikon lomaa koettelemuksistaan Lockhavenissa, mutta heidän lomansa keskeytyy kun Gwendolyn kutsuu heidät luokseen. Hän kertoo, että eteläisen hajurajan luona, Westwoodin kylän lähellä oli nähty karhu. Miten se oli päässyt hajurajan yli, Gwendolyn ei tiennyt, mutta nyt se sattumien summan takia oli vaaraksi.

Joitain viikkoja sitten Lockhavenista oli lähtenyt poikkeuksellisen suuri karavaani täynä hunajaa. Normaalisti karhut eivät juuri välitä hiiristä, mutta hunajakuljetus saattaisi kiinnittää sen huomion. Aikataulun mukaan hunaja olisi saapumassa Westwoodin kylään noin viikon kuluttua - partion olisi ehdittävä paikalle ennen sitä ja pidettävä hunaja kaupungin ulkopuolella.

Kysyttyään hieman lisätietoja Gill yrittää iskeä Gwendolynin - ja saa kuulla olevansa juoppo. Tästä suivaantuneena Gill ottaa partionsa ja lähtee matkalle kohti Westwoodia. Vaika sää pysyy matkan aikana kauniina, paha kyllä partio ottaa muutaman kiertotien, ja saapuu paikalle kahdeksan päivän kuluttua. Kiertäessään puun takaa Westwoodin edustalle partio näkee tulleensa liian myöhään - hunaja on jo saapunut, ja karhu on jo käynyt ruokailemassa.

Partio astelee sisään kaupunkiin, ja näkee tuhoa - siellä missä ennen talot oli rakennettu kerroksittain nousten pitkin juurakon seinämiä, nyt oli raunioita. Siellä missä hiiret olivat käyneet kauppaa, oli nyt ruumiita. Kattona ja suojana ollut juurakko oli nyt säpäleinä ympäri katuja. Ennen niin eläväinen parinsadan asukkaan kaupunki oli nyt kuolemanhiljainen.

Eloonjääneitä etsimässä

Partio jalkautui etsimään eloonjääneitä, ja löysikin parikymmentä, jotka olivat joko piiloutuneet, jääneet jumiin tai liian sairaita paetakseen karhun yöllistä hyökkäystä. Eloonjääneet kertoivat, kuinka hunajan saapumista seuranneena yönä karhu oli kaivanut tiensä kaupunkiin ja mennessään tappanut monia - eloonjääneet olivat paenneet kauhuissaan pois kaupungista. Mutta sepät, leipurit ja räätälit eivät voisi selvitä yksin metsässä kovin kauaa.

Partio sytytti kokon kaupungin raunioille ja lähti etsimään eloonjääneitä - partio löysi kahdeksisen kymmentä ja parikymmentä lisää seurasi kokon valoa. Partiolla oli nyt käsissään 120 hiirtä, joista osa oli loukkaantuneita, ilman ruokaa tuhoutuneessa kaupungissa. He totesivat että ainoa mahdollisuus on saattaa eloonjääneet Elmossiin turvaan, ja lähtivät matkaan kolmessa erässä. Matkan aikana he käyttivät kaikki osaamansa jipot löytääkseen hiirille riittävästi ruokaa.

Eräänä yönä, kun leiri oli jo yöpuulla, partio kuuli jotain pelottavaa - pesukarhun säksätystä. Sen oli täytynyt haistaa hiirijoukko! Gunrey ja Beagan lähtivät harhauttamaan pesukarhua henkensä kaupalla, ja loput yrittivät taivutella hiiriä aseisiin - viisi hiirtä ei voisi yhtään mitään pesukarhulle. Ikävä kyllä kaupunkilaiset olivat liian peloissaan, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi paeta.

Lepopaikka lammen rannalla

Pesukarhu, joka ei ollut missään vaarassa, mässäili hiirten pakomatkan aikana. Hiiret yrittivät käyttää maastoa, harhauttaa, jopa säikäyttää pesukarhua, mutta se ei auttanut - pesukarhu sai saaliiksi suurimman osan hiiristä ennen kuin he löysivät vanhan kaninkolon johon se ei mahtunut. Jäljellä olivat enää terveet- kun loukkaantuneet ja sairaat eivät pysyneet mukana.

Aamulla partio lähti liikkeelle, mutta matka ei ollut helppo, sillä he olivat eksyneet juostessaan pakoon. Onni onnettomuudessa oli se, että he päätyivät kalaisan järven rannalle, ja onnistuivat saamaan kiinni kolme kalaa - joista riitti koko joukolle! Ja ainakin Gunrey on enemmän ja enemmän tyytymätön Gillin johtamistyyliin - mitä tästä seuraa?

Gillin päiväkirja - Viaton veri

Merkintä 1

Kaksi kuukautta sitten saimme edellisen tehtävämme suoritettua, ja toivoin että Barkstone on nyt sellainen paikka, jonne ei tarvitse mennä ja että kaikki on siellä hyvin. Pöllön papanat! Sen kahjon Ryndelbellin tyttö, joka on yhtä kaheli kuin isänsä on nyt Barkstonen pormestari...En edes viitsi ilmaista mitä ajatuksia päässäni tällä hetkellä liikkuu.

Gwendolyn kutsui meidät luokseen ja lähetti meidät satamakaupunkiin Dawnrockiin katsomaan, jyllääkö siellä todella rutto ja jos on, niin tulisi ehkäistä sen leviäminen. Olen kerran aiemmin kohdannut ruton, sodan aikaan, ja toivon ettei kyseessä ole sama rutto. Muistapa rutoista ei sitten ole tietoa.

Kuten arvelinkin, Gwendolin asetti minut johtoon ja antoi toisenkin hiiripartion minulle avuksi. Ei siinä mittään, Cail on kunnon hiiri ja oikein mukava, vaikka onkin välillä turhankin tiukka säännöistä..onneksi vain välillä.

Huomaan että Beagen on alkanut pitämään minua silmällä ja yllätyksekseni Gunrey on alkanut oppia luottamaan toisiin. Gunreyn tilanne ilahduttaa minua, vaikken aio sille natiaiselle vielä sitä tunnustaakkaan, en nyt. Vielä ei ole sen aika. Beagen taas, noh...olenhan käyttäytynyt eri tavalla, joten hänen tarkkailunsa on ymmärrettävää. Kunhan vain ei tule tielleni, kun tilanne on tukala, tai varsinkaan ala kyseenalaistamaan johtajuuttani...Radulf taas. No, hän on oma itsensä. Hyvä että edes joku tervejärkinen on porukassa...Niin, ja saimme uuden jäsenen Thomin ja Radulf on hänen opettajansa. Luojan kiitos että on toinenkin ”kisälli”, nyt toivon Radulfin ymmärtävän, millaista vastuuta joudun kantamaan, kun vastuullani on partion lisäksi nuorukainen, joka ei tiedä vielä elämän raakuudesta mitään...

Merkintä 2

Kun lähdimme matkaan aurinko paistoi ja oli oikein mukava ilma. Siitä on kauan kun viimeksi kuljin näin isossa partio porukassa. Mietiskelin toimintasuunnitelmaa ruton varalle ja tarkkailin samalla Gunreytä ja tämän ystävää Colea, joka oli parantaja ja annettu meille mukaan...Yllättävän viisasta Gwendolilta. Mokoma antoi korvatillikan kun hyvästelin hänet...olisi luullut hänen käyttäytyvän vähän hienommin...

Päivällä jouduimme pieniin vaikeuksiin kun tulimme purolle, se oli kevät tulvien myötä tulvinut laajaksi, joten emme päässeet kahlaamaan sen ylitse. Onneksi meillä oli Beagen.

Myöhemmin törmäsimme tyttöön nimeltä Lenore joka oli karkumatkalla kotoaan ja aatelinen. Samperi senkin kanssa! Eikö nuo aateliset osaa ajatella niillä vähäisillä aivoillaan mitä heillä on?!

Päätin kuitenkin lähettää kaksi vartiaa saattamaan tytön sinne minne tämä oli matkalla.

Loppumatka Dawnrockiin sujui mutkattomasti. Tosin satuin löytämään lääkerehuja tienvarresta joita keräilin. Huomasimpa siinä samalla muutaman harvinaisuuden joita tarvitaan erään vahvan seoksen valmistamiseen. Enää puuttuu vain loput ainesosat...Voi miten optimistinen olenkaan!

En ole eläessäni nähnyt merta, ja täytyy sanoa että se veti hieman hiljaiseksi ja hölmistyneeksi. Se oli isompi kuin luulin...joka tapauksessa pormestari juosta jolkotti meitä kohti jo hyvän matkan päästä ja hänen ykstityisasuntoonsa päästyämme hän raportoi kaupungin tapahtumia. En pidä tästä yhtään. Kaupungista voi aistia mysteerin ja pelonsekaisen tunteen. Nyt täytyy pysyä yhtä viileänä kuin viilipytty ja selvitä tästä kunnialla läpi. En haluaisi alkaa rähinöimään ja uhkailemaan kaupunkilaisia, koska heillä on tappava rutto liikkeellä. Se se vasta saisi myrskyn aikaan. Toivottavasti Colella on tähän jokin ratkaisu.

Merkintä 3

Kaupunkilaiset meinasivat saada hepulin, mutta onneksi Thom sai heidät rauhallisiksi, ainakin joksikin aikaa. Nyt on kolme päivää sujunut ongelmitta. Tiesulut on sairastavan kaupunginosan ympärillä ja vartijoita tiesulkujen ympärillä useita, ettei vain kukaan pääse tartuttamaan loppua kaupunkia. Jos tämä leviää koko kaupunkiin niin....en haluaisi ajatella sitä vaihtoehtoa, loppujen lopuksi, mutta jos niin pääsee käymään...

Huomenna Cole saa lääkkeen valmiiksi, vihdoinkin. Sillä alan itse kyllästyä tässä tiellä seisoskeluun kuin mikäkin mannekiini. En ole päässyt edes tavernaan juomaan tai pelaamaan. Pelitassuani syyhyttää ja kurkkua kuivaa...ghnh! No, huomenna koittaa helpotus.

Merkintä 4

...Minä yritin...Kaupunki pelastui, mutta öisen välikohtauksen takia yksi menetti henkensä kahakassa, kun he yrittivät päästä väkivalloin tiesulun läpi. Varoitin ensin kahdesti, kolmannella puolustauduimme. Sain tartunnan ja kasvohermostoni kärsi siitä. En nyt pysty ilmeilemään niin hyvin kuin vielä eilen...#%@*! Jos joku alkaa valittamaan minulle että olen kärttyisä, niin se tuntee sen hyvin pian turkissaan että tottavie olen!

Tämä tilanne ei yhtään paranna entistään. Olenko tulossa vanhaksi, vai onko se vain ohi menevää? Kunhan pääsen Lochaveniin, niin aion jutella pitkään ja hartaasti Gwendolinin kanssa muutamista asian haaroista...No, onneksi pääsemme lähtemään täältä jo tänään ja...!! Se tytönhupakko! Se asia pitää tarkistaa matkalla takaisin...Taidan laittaa Radulfin asialle, hänhän sen riipuksen siltä tytöltä sai...

Radulfin muistikirja - Tie Dawnrockiin

Saimme tehtäväksemme tutkia Dawnrockin kaupungin sairaustapauksia. Tunsin jo siinä vaiheessa olevani vähän poissa elementistäni. En ole syntynyt sairauksien kurissa pitämiseen. Melkein toivoin, että maantierosvot hyökkäisivät kimppuumme..
Mukaamme lähti myös Cailin porukka täydennykseksi. En koskaan ole järin pitänyt Cailista ja oikeastaan pidän aina vain vähemmän, mutta valitettavasti Cole kuului hänen partioonsa.
Matkalla oli tavalliseen tapaan pientä ongelmaa tehtävää ajatellen, mutta tällä kertaa nekin tuntuivat jo ikäviltä.

Ensiksi oli tietysti puron ylitys jonka Cailin lautta pääsi toiselle puolelle meidän epäonnistumisemme ansiosta (!). Ja kun sitten löysimme takaisin muiden luo oli Cail jo kiireisenä löhöämiseltään teensä kanssa huutelemassa missäs me oikein kuhnailimme, kun eihän koko päivää aikaa ole!
Naurakoot Cole ja Gunrey hänelle niin paljon kuin haluavat minun puolesta.

Whitepinen risteyksessä katsoessamme whitepinen suuntaan näimme tytön laahustavan meitä kohti. Pysäytimme hänet likaisena ja haavoittuneena. Elenoir, eikun Lenore, Lenoir! muistaakseni.. oli hänen nimensä. Tai ainakin joku sellainen..
Joka tapauksessa anoimme hänet Colen tutkittavaksi ja huollettavaksi, mutta jalan haavan parantumiseen tarvittiin vielä yön verran lepoa.

Eipä kuitenkaan poloinen saanut nukutuksikaan elämäntilanteensa takia. Piti minuakin hereillä koko vartiovuoroni ajan.
Ei siis sillä tietenkää, että muutenkaan olisin vartiossa nukkunut, mutta tunnelma oli samankaltainen. Nyt kun Thomkin on opetettavana pitää pysyä extra skarppina. Hyvä poika muuten. Tulee jostain lisäksi mieleen, että Jerry sointuisi hyvin sen kanssa. Siitähän voisi melkein keksiä jotain...

Mutta ainiin, yöllä Elenor siis tuli itkuisena nukkumattomuuttaan luoksemme, ja kertoi mitä oli sattunut. Yritimme parhaamme mukaan lohduttaa häntä, mutta olen aina ollut vähän huono sellaisissa asioissa. Thom osasi mielestäni paljon paremmin.
Aamulla Leneor kuitenkin halusi jostain syystä antaa minulle kaulakorunsa. En mielestäni ollut ansainnut sitä mitenkään ja niinpä mietin ensin kieltäytymistä, mutta entä jos olisin hänen lahjastaan kieltäytynyt?

Myöhemmin Cail tuli tietysti määkimään ahneudestani, kun vartioston palkka ei näköjään minulle riitä...
Muuta en ääntelyn välistä enää jaksanut erottaa.
Olisiko sitten ollut parempi sanoa etten hyväksy lahjaa? Minun mielestä hänelle oli jo muutenkin tapahtunut ihan tarpeeksi, että vielä loukkaisin hänen tahtoaan.
Mielummin jatkaa matkaansa tietäen jonkun arvostavan häntä, kuin miettien miksi minäkin hänet kielsin. Vaikka sitten muut minusta mitä ajattelisivatkin.
En tiedä teinkö oikein, mutta ainakin yritin.
Ja eikö juuri se ole kaikkein tärkeintä?

-Radulf

Rutto

Edellisen ja tämän session välillä aikaa kelattiin kaksi kuukautta eteenpäin; nyt on keskikesä. Gwendolyn lähetti sovittelijoita Barkstoneen pitääkseen suhteet sinne hengissä; he epäonnistuivat. Alba Rynbeldel, patriarkan tytär ja suvun hallitsija nyt kun hänen isänsä ja veljensä on vangittu, käytti hyväkseen isänsä katoamista, sukunsa suhteita ja Gillin partion toimia, ja voitti Barkstonen pormestarinvaalit. Nyt Barkstone on suljettu kaupunkin hiirivartiostolle, huhut Rynbeldelien psykopatiasta vahvistuvat,  ja tunnelma territorioissa on jännittynyt.

Partioon liittyi uusi jäsen, Thom, poliitikon ja puusepän poika Elmossista. Hänen kouluttamisensa annettiin Radulfin tehtäväksi. Partio teki työtään, kuljetti postia ja saattoi hiiriä, mutta territorioista oli tullut kovin hiljainen paikka; Barkstonen kapina ja näätäsota olivat vielä tuoreessa muistissa, ja kukaan ei halunnut kolmatta sotaa. Mutta Barkstonen ja hiirivartioston välit olivat tulehtuneet, ja nauru ja laulu olivat käyneet kovin harvinaiseksi. Tällaiseen aikaan Lockhaveniin saapui huhuja Dawnrockin kalastajakaupungista; siellä oli sairautta. Gwendolyn pelkäsi, että kyseessä oli rutto, ja kutsui luokseen Gillin ja Cailin partiot; heidän olisi mentävä Dawnrockiin, selvitettävä oliko kyseessä rutto, ja mikäli oli, estettävä sen leviäminen millä keinoin tahansa. Yhdellä partiolla ei ollisi riittävästi hiirivoimaa sulkemaan kaupunkia paikallisten vartijoiden kanssa, ja Gillin partiossa ei löytynyt kunnollista parantajaa, joten pariksi valikoitui Cailin partio, jossa oli myös Cole, Gunreyn vanha ystävä ja pätevä parantaja.

Matka sujui parhaassa säässä jota kesä saattoi tarjota; aurinko ja tuuli eivät olleet vielä kuulleet territorioiden huolesta, ne eivät pelänneet näyttäytyä maailmalle. Päivä päivältä tuuli tuoksui enemmän ja enemmän merelle; ja varsinkin Beagan rakasti tuoksua. Päivää ennen Chistledownia partio saapui puron rannalle; pohjoisempana oli ilmiselvästi satanut, ja puro tulvi niin että kahlaaminen oli mahdotonta. Partio päätti Beaganin ja Thomin johdolla rakentaa lautat ja ylittää joki. Lautat saatiin yhteistyössä nopeasti kasaan, ja Gillin partio etunenässä hiiret lähtivät sauvomaan puron yli. Keskellä puroa etummaiseen lauttaan tarttui villi pohjavirtaus; se vei heitä alavirtaan, ja oli niin vahva, että sauvominen ei vienyt heitä pois virtauksesta, se sai vain lautan pyörimään. Takana tuleva partio pystyi nyt väistämään vaarallisen paikan, mutta Gillin partio ajautui kauas reitiltään.

Partio matkalla pitkin joenrantaa

Vihdoin virta heikkeni niin että partio pääsi sauvomaan rantaan, mutta nyt heidän oli etsittävä uusi reitti takaisin turvalliselle ja kulkukelpoiselle polulle. Gillin johdolla he kulkivat pitkin joenrantaa, väistelleen kiviä ja piikkipensaita, ja onnistuivat kulkemaan ilman ongelmia takaisin polulle, missä toinen partio oli keittämässä teetä. Gunrey ja Cole istahtivat nuotion ääreen nauramaan partionjohtajilleen, mistä muut saivat hätistellä heidät ylös.

Seuraavana iltana Cole istahtaa Gunreyn viereen nuotiolle ja kertoo tälle hiljaisella äänellä huolensa; hänen rakkaansa, räätälin tytär, asui Dawnrockissa, ja Cole oli huolestunut tämän terveydestä. Muut eivät kuulleet keskustelua.

Kun partio saapui risteeykseen, josta tie haarautuisi Whitepineen ja Dawnrockiin, he näkivät whitepinen suunnasta saapuvan tytön likaisissa vaatteissa. Partio pysäytti tytön, ja tämä kertoi tarinansa: hän oli 17 vanha, ja hänen nimensä oli Lenore. Hän oli rakastunut Chistledownilaiseen sepän poikaan,  mutta hänen vanhempansa eivät hyväksyneet liittoa, koska he olivat paikallista eliittiä; rikas suku. Viikko sitten hänen veljensä oli kuollut onnettomuudessa, ja hänen vanhempansa olivat surun murtamat. Nyt kun hänellä ei enää ollut veljeään, ja hänen vanhempansa eivät huomioineet häntä sitäkään vähää mitä ennen, hän ajatteli että hänellä ei ole enää mitään jäljellä Whitepinessä, ja lähti kävelemään rakkaansa luo. Matka ei kuitenkaan ollut helppo yksinäiselle hiirelle, jolla ei ole mitään erätaitoja, ja hän oli väsynyt, nälkäinen, likainen ja haavoittunut jalkaan.

Cole hoiti tytön haavan ja samalla varmisti, että hän on terve. Haavan hoito ei onnistunut aivan miten piti, ja tyttö ei pystyisi matkustamaan enää tänä iltana, ja jalkaan jäisi ainakin arpi. Beagan oli vahvasti sitä mieltä, että hiirtä ei voi jättää yksin, ja Gunrey oli jo menossa viemään häntä Chistledowniin, koska Whitepine oli liian kaukana. Cail vastusti saattajien lähettämistä, koska he tarvitsisvat kaikki hiirensä jos tauti todella oli ruttoa. Gill päätti, keskustelun jälkeen, että kaksi hiirtä Cailin partiosta veisi Lenoren turvaan ja tulisi sitten perässä.

Yöllä, kun Radulf ja Thom ovat vartiossa, Lenore, joka ei saa unta, tulee itkuisena juttelemaan parille. He kuuntelevat, lohduttavat parhaansa mukaan hätääntynyttä tyttöä, ja Thom halaa häntä ja silittää hänen selkäänsä. Vähän ajan päästä Lenore rauhoittuu parin sanoista, menee takaisin makuusijalleen ja nukahtaa lopulta.

Aamulla Lenore haluaa antaa kaulakorunsa, joka oon kultaa ja arvokas, Radulfille kiitokseksi avusta ja lohdutuksesta (hänet on opetettu noudattamaan tapoja, ja vaikka Thomin halaus auttoi häntä enemmän, tapojen mukaan kiitos oppipojan työstä kuuluu mestarille). Radulf ottaa kaulakorun vastaan, ja partio katsoo kun Lenore katoaa saattajiensa kanssa mäen taakse. Tämän jälkeen Cail tulee Radulfin luo ja ilmaisee paheksuntansa: hänen mielestään hiirivartiosto ei tee työtään pallkioiden takia, vaan auttamisen tähden. Radulf vastaa toteamalla, että hän ei myy kaulakorua, vaan pitää sen muistona. Cail ei ole tyytyväinen, mutta jättää asian sikseen.

Lopulta partio saapuu perille: mäen takaa avautuu silmiä häikäisevä näkymä. Rajattomalta näyttävä meri kimaltelee auringonvalossa, ja Dawnrockin kaupunki on rannalla merituulen syleilyssä. Kun partiot menevät kaupunkiin sisälle (huolettomassa kaupungissa ei ole edes muureja!), hyvin pian paikallinen pormestari tulee hätääntyneenä heidän luokseen:
-Luojan kiitos että tulitte, olimme jo lähettämässä juoksijan hakemaan apua. Tulkaa mukaani, en halua puhua enempää keskellä katua!

Hiiren elämässä kuolema ei koskaan ole kaukana

Pormestari kertoo, että kaksi viikkoa sitten kaupunkiin iski sairaus; ensin yksi, sitten muutama, ja ensimmäisenä sairastuneet ovat jo kuolleet. Pikkuhiljaa valkeni, että sairauden täytyy olla ruttoa; pormestari ja kaupungin parantaja olivat sitä mieltä, että käsityöläisten kortteli, missä ruttoa oli, täytyi sulkea ennen kuin tauti leviää. hiiret eivät pysyisi loputtomiin kotonaan vain pyynnöstä; ruokavarastot taloissa eivät ole loputtomat. Cole vastusti; hän sanoi, ettei ole varma siitä, onko kyseessä rutto. Liian aikainen sulkeminen vain aiheuttaisi paniikin turhan takia, ja mellakat kadulla olisivat todellinen riski. Gill päätti noudattaa Colen neuvoa, ja lähti Colen, Thomin ja muutaman muun kanssa katsomaan sairaita. Tunti tunnilta Colen ilme synkkeni, mutta hän väitti edelleen olevansa epävarma; hänen täytyisi lukea kirjojaan ja varmistaa asia. Hiiret vetäytyivät yöpuulle, kun Cole viellä istui kynttilän valossa lukemassa.

Yöllä tapahtui kaksi asiaa: Gill kierteli sairastuneilla alueilla, ja kuuli kun hiiret surivat kuolleitaan. Gunrey taas heräsi siihe, että Cole ei ollut paikallaan. Hän meni ulos, missä hän näki kaksi hiirtä halaamassa toisiaan ennen kuin erosivat ja kulkivat eri suuntiin. Toinen hiiristä tuli kohti Gunreytä, ja se paljastui Coleksi.
Gunrey: Onnistuiko?
Cole: Toivon todella, että olin ajoissa...

Aamulla Cole kertoo, että kyseessä todellakin on rutto, ja että käsityöläisten kortteli täytyy eristää. Mutta vain neljäksi päiväksi; rutto on sellaista, johon on lääke, mutta sen tekemiseen menee neljä päivää. Partiot suunnitelevat parhaat paikat tiesuluille ja miettivät parhaan tavan pitää kansa rauhallisena. Tiesulkujen paikat löytyvät ongelmitta, ja tiedotus päätetään antaa Thomille: hän on oppinut vanhemmiltaan puhetaitoja. Siispä käsityöläiset kutsutaan koolle (pyydetään pitämään etäisyyttä toisiinsa, jottei tauti leviä), ja Thom nostetaan sillitynnyrin päälle pitämään puheensa. Hän puhuu toivosta, hän puhuu järjestyksestä, hän vakuuttaa hiiret siitä, että vaikka sairaus on totta, hiirivartiosto voi pelastaa heidät, jos he vain antavat. Ja kansa uskoo häntä, Thom otti yleisönsä täysin omakseen.

Kolme päivää saarto toimi, mutta tunnelma saarron sisällä kiristyi. Jokainen siellä joutui katsomaan ystäviensä kuolevan, jokainen joutui pelkäämään henkensä puolesta. Kolmannen päivän iltana tilanne räjähti käsiin: viiden hiiren ryhmä tuli vaatimaan ulospääsyä. Ensin Thom yritti puhua heille järkeä; mutta he eivät kuunnelleet. Sitten Gill otti sauvansa ja asettui sauva poikittain hiirien tielle - "Askelkin vielä, ja jokainen teistä kuolee".

Ei ole helppoa ampua niitä,
joita halusi suojella

Hiiret pyrkivät väkisin läpi sulusta, ja partio joutui valitsemaan, käyttääkö aseitaan, vai riskeeraako tartunnan. Gillin esimerkin mukaan he vetävät aseensa, mutta raskain sydämin: monta iskua ohjattiin viime hetkellä ohi, koska partio vihasi ajatusta viattomien tappamisesta - heidän ainoa virheensä oli pelätä henkensä puolesta. Taistelu ei ollut helppo, ja vaikka hiiret pysäytettiin, kun pöly laskeutui, yksi hiiri oli kuollut, kolma vartiostolaista oli sairastunut, ja  koko partio vihasi itseään sen takia mitä joutui tekemään.

Neljännen päivän aamuna lääke oli valmis, ja sairaat pystyttiin hoitamaan. Koko partio säilyi hengissä, mutta Gillin kasvohermot vaurioituivat. Hän ei enää hallinnut ilmeitään aivan yhtä hyvin, ja sen tähden oli huonompi huijari. Kaupungin kahdestasadasta hiirestä noin viisikymmentä kuoli ruttoon. Vartioston saarto pelasti suurimman osan kansalaisista, mutta se ei ollut täydellinen: Cole, vaikka tiesi että tauti oli ruttoa, viivytti saartoa jotta sai salakuljetettua rakkaansa ulos. Hänen rakkaansa oli kuitenkin sairastunut, ja vaikka hän itse säilyi hengissä, kaksi hänen serkkuaan kuoli ruttoon.

Ennen kotiinlähtöään partio hukutti suruaan viinaan, ja Gunrey ja Radulf purkivat stressiään painimalla vihoissaan mutaisella kujalla. Kun kaupunki jäi taakse, ilo ei ollut ainakaan palannut territorioihin, vaikka katastrofi olikin estetty. Gill joutui elämään valintojensa kanssa; hänen käsissään oli viatonta verta. Thomin ensimmäinen tehtävä todellakin koettelee hänen viattomuuttaan. Ja Gunrey joutuu pohtimaan ystävyyttä; hän luotti ystäväänsä, ei paljastanut hänen salaisuuttaan, ja sen seurauksena rutto lähes karkasi ja kaksi kuoli. Cole on masentunut toiminnastaan. Ja Rynbeldelit jatkavat juoniaan.