Kirje Radulfilta Lockhaveniin. Kymmenen vuotta karhusodan tapahtumien jälkeen
Hei.
Paljon on tapahtunut karhusotien jälkeen. Asumme nykyään Copperwoodissa Biancan, sekä yhden pentueemme Benin, Jillin, Marianin, Denrelin ja Renaldin kanssa.
Jalkani on nykyään parantunut ja pystyn juoksemaan normaalisti, vaikka vähän välillä vihlookin. Lockhavenissa savun keskellä, kun Bianca oli vetänyt minut pöydän alle suojaan, ensimmäisen kerran sain kuulla sen olleen murtunut.
En muista milloin minulla olisi ollut lisäksi yhtä kylmä kuin silloin. Hänen yrittäessä lämmittää minua muistan vielä portin suusta nähneeni Beaganin jousen osuvan Alban otsaan. ”Hyvä niin.” Seuraavan kerran heräsinkin sairastuvasta Bianca puoliksi päälleni nukahtaneena. Silloin myös yhteinen elämämme alkoi.
En pystynyt enää jatkamaan työssäni, joten muutimme aluksi Port Sumaciin, jossa Bianca vielä työskenteli parisen vuotta. Itse tein kotitöitä ja kuntoutin itseäni sillä välin kun toinen puoliskoni oli tekemässä päätöksiä. Kun jalkani ja muut haavat olivat vähitellen parantumassa hain töitä vartiaksi Copperwoodiin. Port Sumac ei olisi muutenkaan ollut hyvä paikka mahdollisille poikasille varttua. Biancakin oli jo vähän kyllästynyt vanhojen ukkojen kinasteluun laeista.
Vartiaksi ryhdyttyäni sain pian ylennyksen vartioiden kouluttajaksi.Bianca ei enää tarvinnut töitä sotkemaan elämää. Hänen mahansakin alkoi pömpöttää.
Nykyään elämme onnellista perhe-elämää ja toimin Copperwoodissa majurina. Uusi viitta ylläni. Vanhat aseeni ovat edelleen tallessa. Kirves on ainakin vielä jalalleni liian raskas kuljettaa mukanani, mutta vanha puukkoni ajaa saman asian. Kerran sitä perheeni vuoksi jo jouduinkin käyttämään, kun polveltani en kyennyt olemaan tarpeeksi hiljaa.
Ja jos jotain olen elämässäni oppinut, jos jotain möhlin minun täytyy myös pystyä ottamaan siitä vastuu. Kannan seuraukseni itse. Vaikka sitten ryömien. Vanhat tavat näemmä kuolevat hitaasti.
Ehkä siis minutkin vielä joskus sielä nähdään.
Parasta toivoen
-Radulf
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti