Rutto

Edellisen ja tämän session välillä aikaa kelattiin kaksi kuukautta eteenpäin; nyt on keskikesä. Gwendolyn lähetti sovittelijoita Barkstoneen pitääkseen suhteet sinne hengissä; he epäonnistuivat. Alba Rynbeldel, patriarkan tytär ja suvun hallitsija nyt kun hänen isänsä ja veljensä on vangittu, käytti hyväkseen isänsä katoamista, sukunsa suhteita ja Gillin partion toimia, ja voitti Barkstonen pormestarinvaalit. Nyt Barkstone on suljettu kaupunkin hiirivartiostolle, huhut Rynbeldelien psykopatiasta vahvistuvat,  ja tunnelma territorioissa on jännittynyt.

Partioon liittyi uusi jäsen, Thom, poliitikon ja puusepän poika Elmossista. Hänen kouluttamisensa annettiin Radulfin tehtäväksi. Partio teki työtään, kuljetti postia ja saattoi hiiriä, mutta territorioista oli tullut kovin hiljainen paikka; Barkstonen kapina ja näätäsota olivat vielä tuoreessa muistissa, ja kukaan ei halunnut kolmatta sotaa. Mutta Barkstonen ja hiirivartioston välit olivat tulehtuneet, ja nauru ja laulu olivat käyneet kovin harvinaiseksi. Tällaiseen aikaan Lockhaveniin saapui huhuja Dawnrockin kalastajakaupungista; siellä oli sairautta. Gwendolyn pelkäsi, että kyseessä oli rutto, ja kutsui luokseen Gillin ja Cailin partiot; heidän olisi mentävä Dawnrockiin, selvitettävä oliko kyseessä rutto, ja mikäli oli, estettävä sen leviäminen millä keinoin tahansa. Yhdellä partiolla ei ollisi riittävästi hiirivoimaa sulkemaan kaupunkia paikallisten vartijoiden kanssa, ja Gillin partiossa ei löytynyt kunnollista parantajaa, joten pariksi valikoitui Cailin partio, jossa oli myös Cole, Gunreyn vanha ystävä ja pätevä parantaja.

Matka sujui parhaassa säässä jota kesä saattoi tarjota; aurinko ja tuuli eivät olleet vielä kuulleet territorioiden huolesta, ne eivät pelänneet näyttäytyä maailmalle. Päivä päivältä tuuli tuoksui enemmän ja enemmän merelle; ja varsinkin Beagan rakasti tuoksua. Päivää ennen Chistledownia partio saapui puron rannalle; pohjoisempana oli ilmiselvästi satanut, ja puro tulvi niin että kahlaaminen oli mahdotonta. Partio päätti Beaganin ja Thomin johdolla rakentaa lautat ja ylittää joki. Lautat saatiin yhteistyössä nopeasti kasaan, ja Gillin partio etunenässä hiiret lähtivät sauvomaan puron yli. Keskellä puroa etummaiseen lauttaan tarttui villi pohjavirtaus; se vei heitä alavirtaan, ja oli niin vahva, että sauvominen ei vienyt heitä pois virtauksesta, se sai vain lautan pyörimään. Takana tuleva partio pystyi nyt väistämään vaarallisen paikan, mutta Gillin partio ajautui kauas reitiltään.

Partio matkalla pitkin joenrantaa

Vihdoin virta heikkeni niin että partio pääsi sauvomaan rantaan, mutta nyt heidän oli etsittävä uusi reitti takaisin turvalliselle ja kulkukelpoiselle polulle. Gillin johdolla he kulkivat pitkin joenrantaa, väistelleen kiviä ja piikkipensaita, ja onnistuivat kulkemaan ilman ongelmia takaisin polulle, missä toinen partio oli keittämässä teetä. Gunrey ja Cole istahtivat nuotion ääreen nauramaan partionjohtajilleen, mistä muut saivat hätistellä heidät ylös.

Seuraavana iltana Cole istahtaa Gunreyn viereen nuotiolle ja kertoo tälle hiljaisella äänellä huolensa; hänen rakkaansa, räätälin tytär, asui Dawnrockissa, ja Cole oli huolestunut tämän terveydestä. Muut eivät kuulleet keskustelua.

Kun partio saapui risteeykseen, josta tie haarautuisi Whitepineen ja Dawnrockiin, he näkivät whitepinen suunnasta saapuvan tytön likaisissa vaatteissa. Partio pysäytti tytön, ja tämä kertoi tarinansa: hän oli 17 vanha, ja hänen nimensä oli Lenore. Hän oli rakastunut Chistledownilaiseen sepän poikaan,  mutta hänen vanhempansa eivät hyväksyneet liittoa, koska he olivat paikallista eliittiä; rikas suku. Viikko sitten hänen veljensä oli kuollut onnettomuudessa, ja hänen vanhempansa olivat surun murtamat. Nyt kun hänellä ei enää ollut veljeään, ja hänen vanhempansa eivät huomioineet häntä sitäkään vähää mitä ennen, hän ajatteli että hänellä ei ole enää mitään jäljellä Whitepinessä, ja lähti kävelemään rakkaansa luo. Matka ei kuitenkaan ollut helppo yksinäiselle hiirelle, jolla ei ole mitään erätaitoja, ja hän oli väsynyt, nälkäinen, likainen ja haavoittunut jalkaan.

Cole hoiti tytön haavan ja samalla varmisti, että hän on terve. Haavan hoito ei onnistunut aivan miten piti, ja tyttö ei pystyisi matkustamaan enää tänä iltana, ja jalkaan jäisi ainakin arpi. Beagan oli vahvasti sitä mieltä, että hiirtä ei voi jättää yksin, ja Gunrey oli jo menossa viemään häntä Chistledowniin, koska Whitepine oli liian kaukana. Cail vastusti saattajien lähettämistä, koska he tarvitsisvat kaikki hiirensä jos tauti todella oli ruttoa. Gill päätti, keskustelun jälkeen, että kaksi hiirtä Cailin partiosta veisi Lenoren turvaan ja tulisi sitten perässä.

Yöllä, kun Radulf ja Thom ovat vartiossa, Lenore, joka ei saa unta, tulee itkuisena juttelemaan parille. He kuuntelevat, lohduttavat parhaansa mukaan hätääntynyttä tyttöä, ja Thom halaa häntä ja silittää hänen selkäänsä. Vähän ajan päästä Lenore rauhoittuu parin sanoista, menee takaisin makuusijalleen ja nukahtaa lopulta.

Aamulla Lenore haluaa antaa kaulakorunsa, joka oon kultaa ja arvokas, Radulfille kiitokseksi avusta ja lohdutuksesta (hänet on opetettu noudattamaan tapoja, ja vaikka Thomin halaus auttoi häntä enemmän, tapojen mukaan kiitos oppipojan työstä kuuluu mestarille). Radulf ottaa kaulakorun vastaan, ja partio katsoo kun Lenore katoaa saattajiensa kanssa mäen taakse. Tämän jälkeen Cail tulee Radulfin luo ja ilmaisee paheksuntansa: hänen mielestään hiirivartiosto ei tee työtään pallkioiden takia, vaan auttamisen tähden. Radulf vastaa toteamalla, että hän ei myy kaulakorua, vaan pitää sen muistona. Cail ei ole tyytyväinen, mutta jättää asian sikseen.

Lopulta partio saapuu perille: mäen takaa avautuu silmiä häikäisevä näkymä. Rajattomalta näyttävä meri kimaltelee auringonvalossa, ja Dawnrockin kaupunki on rannalla merituulen syleilyssä. Kun partiot menevät kaupunkiin sisälle (huolettomassa kaupungissa ei ole edes muureja!), hyvin pian paikallinen pormestari tulee hätääntyneenä heidän luokseen:
-Luojan kiitos että tulitte, olimme jo lähettämässä juoksijan hakemaan apua. Tulkaa mukaani, en halua puhua enempää keskellä katua!

Hiiren elämässä kuolema ei koskaan ole kaukana

Pormestari kertoo, että kaksi viikkoa sitten kaupunkiin iski sairaus; ensin yksi, sitten muutama, ja ensimmäisenä sairastuneet ovat jo kuolleet. Pikkuhiljaa valkeni, että sairauden täytyy olla ruttoa; pormestari ja kaupungin parantaja olivat sitä mieltä, että käsityöläisten kortteli, missä ruttoa oli, täytyi sulkea ennen kuin tauti leviää. hiiret eivät pysyisi loputtomiin kotonaan vain pyynnöstä; ruokavarastot taloissa eivät ole loputtomat. Cole vastusti; hän sanoi, ettei ole varma siitä, onko kyseessä rutto. Liian aikainen sulkeminen vain aiheuttaisi paniikin turhan takia, ja mellakat kadulla olisivat todellinen riski. Gill päätti noudattaa Colen neuvoa, ja lähti Colen, Thomin ja muutaman muun kanssa katsomaan sairaita. Tunti tunnilta Colen ilme synkkeni, mutta hän väitti edelleen olevansa epävarma; hänen täytyisi lukea kirjojaan ja varmistaa asia. Hiiret vetäytyivät yöpuulle, kun Cole viellä istui kynttilän valossa lukemassa.

Yöllä tapahtui kaksi asiaa: Gill kierteli sairastuneilla alueilla, ja kuuli kun hiiret surivat kuolleitaan. Gunrey taas heräsi siihe, että Cole ei ollut paikallaan. Hän meni ulos, missä hän näki kaksi hiirtä halaamassa toisiaan ennen kuin erosivat ja kulkivat eri suuntiin. Toinen hiiristä tuli kohti Gunreytä, ja se paljastui Coleksi.
Gunrey: Onnistuiko?
Cole: Toivon todella, että olin ajoissa...

Aamulla Cole kertoo, että kyseessä todellakin on rutto, ja että käsityöläisten kortteli täytyy eristää. Mutta vain neljäksi päiväksi; rutto on sellaista, johon on lääke, mutta sen tekemiseen menee neljä päivää. Partiot suunnitelevat parhaat paikat tiesuluille ja miettivät parhaan tavan pitää kansa rauhallisena. Tiesulkujen paikat löytyvät ongelmitta, ja tiedotus päätetään antaa Thomille: hän on oppinut vanhemmiltaan puhetaitoja. Siispä käsityöläiset kutsutaan koolle (pyydetään pitämään etäisyyttä toisiinsa, jottei tauti leviä), ja Thom nostetaan sillitynnyrin päälle pitämään puheensa. Hän puhuu toivosta, hän puhuu järjestyksestä, hän vakuuttaa hiiret siitä, että vaikka sairaus on totta, hiirivartiosto voi pelastaa heidät, jos he vain antavat. Ja kansa uskoo häntä, Thom otti yleisönsä täysin omakseen.

Kolme päivää saarto toimi, mutta tunnelma saarron sisällä kiristyi. Jokainen siellä joutui katsomaan ystäviensä kuolevan, jokainen joutui pelkäämään henkensä puolesta. Kolmannen päivän iltana tilanne räjähti käsiin: viiden hiiren ryhmä tuli vaatimaan ulospääsyä. Ensin Thom yritti puhua heille järkeä; mutta he eivät kuunnelleet. Sitten Gill otti sauvansa ja asettui sauva poikittain hiirien tielle - "Askelkin vielä, ja jokainen teistä kuolee".

Ei ole helppoa ampua niitä,
joita halusi suojella

Hiiret pyrkivät väkisin läpi sulusta, ja partio joutui valitsemaan, käyttääkö aseitaan, vai riskeeraako tartunnan. Gillin esimerkin mukaan he vetävät aseensa, mutta raskain sydämin: monta iskua ohjattiin viime hetkellä ohi, koska partio vihasi ajatusta viattomien tappamisesta - heidän ainoa virheensä oli pelätä henkensä puolesta. Taistelu ei ollut helppo, ja vaikka hiiret pysäytettiin, kun pöly laskeutui, yksi hiiri oli kuollut, kolma vartiostolaista oli sairastunut, ja  koko partio vihasi itseään sen takia mitä joutui tekemään.

Neljännen päivän aamuna lääke oli valmis, ja sairaat pystyttiin hoitamaan. Koko partio säilyi hengissä, mutta Gillin kasvohermot vaurioituivat. Hän ei enää hallinnut ilmeitään aivan yhtä hyvin, ja sen tähden oli huonompi huijari. Kaupungin kahdestasadasta hiirestä noin viisikymmentä kuoli ruttoon. Vartioston saarto pelasti suurimman osan kansalaisista, mutta se ei ollut täydellinen: Cole, vaikka tiesi että tauti oli ruttoa, viivytti saartoa jotta sai salakuljetettua rakkaansa ulos. Hänen rakkaansa oli kuitenkin sairastunut, ja vaikka hän itse säilyi hengissä, kaksi hänen serkkuaan kuoli ruttoon.

Ennen kotiinlähtöään partio hukutti suruaan viinaan, ja Gunrey ja Radulf purkivat stressiään painimalla vihoissaan mutaisella kujalla. Kun kaupunki jäi taakse, ilo ei ollut ainakaan palannut territorioihin, vaikka katastrofi olikin estetty. Gill joutui elämään valintojensa kanssa; hänen käsissään oli viatonta verta. Thomin ensimmäinen tehtävä todellakin koettelee hänen viattomuuttaan. Ja Gunrey joutuu pohtimaan ystävyyttä; hän luotti ystäväänsä, ei paljastanut hänen salaisuuttaan, ja sen seurauksena rutto lähes karkasi ja kaksi kuoli. Cole on masentunut toiminnastaan. Ja Rynbeldelit jatkavat juoniaan.

Agressiivista politiikkaa

Partion matkustettua pää kolmantena jalkana kohti Copperwoodia he saavuttivat Gwendolynin karavaanin ennen kuin he ehtivät kaupunkiin. Gwendolyn kertoi heille, että Lockhavenissa oli poltettu suuri määrä Barkstonen varastoja, ja että paikalta oli löytynyt ruumiita vangin vaatteissa, Copperwoodilaisen vartijan ruumis ja armahduspapereita. Copperwood oli vienyt kauppasodan liian pitkälle; vankien käyttäminen sotilaina jas väkivallan tuominen Lockhavenin kaduille ei ollut hyväksyttävää! Mutta ryhmän paljastukset ja vangin kuulustelu muuttivat tilanteen täysin: Gwendolyn kehotti ryhmää liittymään seuraansa huomenna Copperwoodin pormestarin, Aengus Tascerin luona.

Palaverissa todettiin seuraavaa: Ryndelbel-suku oli polttanut omia varastojaan Copperwoodissa ja Lockhavenissa, järjestänyt vankilapaon, tappanut vankeja ja salakuljettanut heidät ulos Copperwoodista, ja ryöstänyt armahduskirjoja lavastaakseen Copperwoodin syylliseksi ja saadakseen Copperwoodille porttikiellon Lockhavenista, jotta heidän astiansa pysyisivät poissa markkinoilta. Gwendolyn käski partion palata Barkstoneen, pidättää patriarkka Ryndelbel ja tuoda hänet Lockhaveniin oikeuden eteen.


Matkalla Barkstoneen partio löytää polun, joka on kulkukelvoton. Beagan saa selville, että polun on pilannut karhu, joko on raapinut puuta ja nyt koko polku on täynnä oksia ja puunsäleitä. Partio saa kuitenkin siirrettyä romut pois tieltä, ja näin turvasi matkustamisen kaupunkien välillä.

Patriarkka Rynbeldel

Palattuaan Barkstoneen partio sai kuulla, että edellinen pormestari oli murhattu kesken puheen, ja uuden vaalit olivat tulossa. Ehdokkaina olivat kaikki johtavat kauppiaat, mutta suurin osa muista oli Rynbeldelille velkaa. Vartiosto ei antaisi viedä pormestaria, eikä ketään ehdokasta ennen kuin vaalit oli pidetty. Rynbeldel oli kuitenkin selkeästi uhka territorioiden turvallisuudelle; hän oli valmis tappamaan ja polttamaan mitättömien voittojen ja vallan takia. Tuollainen mielipuoli täytyi saattaa oikeuden eteen! Gill päättää, että paras tapa tehdä se on murtautua Rynbeldelin kartanoon ja kidnapata patriakka Rynbeldel...

Partio jakaantuu hankkimaan tietoa jolla kiristää Rynbeldeliä, mutte ei onnistu. Seuraavaksi he hankkivat kaupungin vartioiden asut ja väärennetyn paperin, jossa vartioston kapteeni antaa luvan viedä Rynbeldel oikeuden eteen. Gill ja Gunrey menevät vapauttamaan kartanon edessä olevat varijat ja näin pääsevät rakennukseen, Radulf menee talon taakse vahtimaan viimeistä vartijaa, ja Beagan menee valmistelemaan pakoa kaupungista. Gill ja Gunrey yrittävät saada patriarkan mukaansa puheella ja uhkailulla, mutta Patriarkka pakenee salakäytävään ja seuraa takaa-ajo. Hiiret juoksevat peräkanaa talon hämmästyttävän pitkissä salakäytävissä, ja lopulta kolkkaavat Patriarkan, sitovat tämän ja käärivät mattoon. Viimeinen vartija kuulee melua, mutta Radulf kolkkaa hänet ja kolmikko saa kuljetettua mattonsa ulos kartanosta.

Gill

Portilla vartijat kummastelevat öistä matonkuljetusta, ja haluavat tarkistaa maton. Gill heittää portin vartijoita matolla (ja pormestariehdokkaalla), Beagan ryntää apuun, ja partio onnistuu pakenemaan kaupungista mattonsa kanssa ilman kuolonuhreja kummallakaan puolella. Ryhmä pakenee jäniksen vetämillä kärryillään Lockhaveniin, missä Gwendolyn on kiitollinen patriarkan saattamisesta oikeuden eteen, mutta vihainen ryhmän toimintatavasta: kyseessä on jo toinen kidnappaus Barkstonesta, toinen pakeneminen aseiden kanssa, ja ties kuinka mones tappelu kaupungin kaduilla. Välit Barkstonen kanssa ovat jo valmiiksi tulehtuneet, ja lisäongelmia ei kaivata!

Vihdoin partiolla oli aikaa rentoutua, ja he käyttivät lepoaikaa mm. leikkimällä piilosta. Koko seikkailun ajan, Copperwoodista barkstoneen ja takaisin Lockhaveniin, Gill kuljetti mukanaan kärryillä rommitynnyriä. Millaiset seikkailut seuraavaksi odottavat partiota? Mitä Gillille on tapahtumassa, miksi hän juo ja on muuttunut väkivaltaiseksi rämäpääksi?

Pako Barkstonesta

Katsottuaan Rynbeldel-suvun nuoremman vesan katoavan vaunuillaan taivaanrantaan, partio keräsi leirinsä ja jälleen tajuttoman Gunreyn ja lähti kauppiaan perään; tämä arvoitus ratkeaisi vain Barkstonessa. Matka Elmossiin asti sujui ongelmitta, ja pysähdyttyään paikalliseen kapakkaan virvokkeille, he kuulivat että Barkstonelaisten kauppiaiden huhutaan olevan rahaongelmissa.

Matka Elmossista Barkstoneen ei sujunut ollenkaan niin hyvin kuin hiiret olisivat toivoneet: Partion yritys ennustaa säätä oli täysin epäonnistunut, ja toisen päivän aamuna he joutuivat rankkaan raemyrskyyn! Pään kokoisten rakeiden sataessa ympärille he yrittivät löytää piilopaikkaa tappavalta sateelta, ja lopulta pääsivätt puun juurakkoon suojaan; mutta myrskyn laannuttua he huomasivat piilopaikan valinnan menneen melko huonosti; he tajusivat eksyneensä. Puolen päivän jälkeen he pääsivät takaisin tielle, mutta heidän ongelmansa eivät vieläkään olleet ohi: haukka näki heidät polulla ja halusi heistä lounaan!

Partio yritti parhaansa, mutta haukka oli liian vaarallinen: lopulta sekä Beagan että Radulf makasivat haavoittuneena maassa, eivätkä Gill ja Gunreykään parhaassa kunnossaan olleet. "Juokse!", huusi Gill Gunreylle kääntyessään takaisin kohtaamaan haukan, ja jokin Gillin kasvoissa sai Gunreyn pakenemaan. Gill seisoi sauvansa valmiina edessään kun haukka syöksyi häntä kohti, ja viimeisellä hetkellä, kun haukka oli saamassa hänet kynsiinsä, hän väisti loikkaamalla ilmaan. Haukka ei halunnut vielä luopua lounaastaan, vaan yritti saada Gillin kiinni nokallaan, mutta tämä oli juuri se, minkä varaan Gill oli laskenut: haukan nokan avautuessa hiiren kokoiseksi hän survaisi sauvansa haukan nokkaan niin, että haukka ei saanut nokkaansa suljettua. "Sinä et estä partiotani pääsemästä hengissä perille!", hän ärisi roikkuessaan henkensä kaupalla kiinni päätään ravistelevassa haukassa, kunnes sauva petti haukan nokassa. Vaikka Gill roikkui nokan ulkopuolelle, hän ei voinut täysin välttää salaman nopeudella sulkeutuvaa nokkaa, ja Haukka repäisi hänen toisen korvansa mukaansa. Maatessaan maassa, pahimman kivun hälvettyä, hän tajusi uhkapelinsä kannattaneen: haukka, nokka täynnä tikkuja, oli lähtenyt etsimään helpompaa syötävää.

Hienostoklubi

Paikattuaan haavansa Gillin huivilla partio raahautui Barkstonen porteille. Vartijat eivät tahtoneet päästää partiota sisälle, sillä kun oli jo valmiiksi huono maine, ja neljä haavoittunutta, likaista hiirtä ei ollut omiaan herättämään luottamusta. Loppujen lopuksi juuri haavoittuminen pelasti tilanteen ,sillä partio päsi sisään hätäänsä vedoten, ja meni Radulfin vanhempien luokse nuolemaan haavojaan.

Toivuttuaan Gill päätti ottaa Radulfin mukaan selvittämään, missä  heidän tapaamansa Rynbeldel-kauppias oikein oli, ja jätti Beaganin ja Gunreyn toipumaan haavoistaan. Hetken kyseltyään he saivatkin selville missä kauppias työskenteli, ja lähtivät seuraamaan häntä. Kauppias meni hienoon klubiin, johon vai jäsenet pääsivät sisään. Gill ja Radulf yrittivät puhua itsensä sisään, mutta eivät onnistuneet vakuuttamaan ovimiestä, ennen kuin  Beagan ja Gunrey, jotka olivat salaa seuranneet Gilliä ja Radulfia, järjestivät tien toisella puolella kapakkatappelun. Hämmennyksen aikaan Gill ja Radulf livahtivat sisään.

Sisällä he näkivät, miten nuori Rynbeldel keskusteli muiden savenvalajajohtajien kanssa: hän yritti taivutella heitä täyttämään varastonsa, sillä kohta kilpailu loppuisi. "Miten Copperwood muka yhtäkkiä lopettaisia? He ovat olleet piikki takalistossamme jo pitkään!". "Kohta  kukaan ei enää osta Copperwoodin astioita, sillä Lockhaven marssii voimalla Copperwoodiin!".  Tämän sanottuaan kauppias katsahti taakseen, ja huomasi hiirivartiostolaiset. Sanottuaan liikaa hän vetäisi esiin tikarinsa ja huusi vartioilleen "Ottakaa heidät kiinni!". Ympärilä asiakkaat vätäytyivät seinien vierille, ja muut savenvalajat pakenivat paikalta.

Kauhuissaan oleva kauppias hyökkäsi parin kimppuun, kun taas vartijat olivat hieman hitaampia. Aluksi hiiret testasilivat toisiaan, hakivat parempia asemia, kunnes Radulf näytti taitonsa miekankäsittelyssä: yksinään hän onnistui riisumaan aseista ja haavoittamaan vastustajia niin paljon, että he voittivat taistelun. Tässä vaiheessa kuitenkin ulkoa kuului melua: kaupungin vartijat olivat tulossa paikalle. Radulf sai ajatuksen: hän otti Gillin viitan, puki sen pelokkaan kauppiaan päälle, ja puukko kurkulla johdatti hänet ulos Beaganin ja Gunreyn luo. Gill jäi paikalle esittämään humalaista. Vartijat tulivat paikalle, ja kuuntelivat sekavia tarinoita: kuka puhui maantierosvoista, kuka hiirivartiostosta. Kuka sanoi molempien paenneen, kuka osoitti (nyt viitatonta) Gilliä. Vartijat eivät olleet varmoja siitä, oliko Gill mukana, mutta olivat varmoja että Hiirivartiosto, tai jotkut jotka väittivät olevansa jäseniä, oli kaiken takana, ja ottivat Gillin kiinni.

Kaksi vartijaa kuljetti Gilliä pois, ja Gunrey ja Beagan lähtivät seuraamaan heitä. Syrjäisellä kadulla he yrittävät kolkata vartijat: Beagan kolkkaa toisen taidokkaasti, mutta Gunreyn lyönti ei osu kunnolla ja vartija älähtää yllättyneenä alkaen vetää miekkaansa. Gill kuitenkin käyttää tilaisuuden hyväkseen, ja potkaisee koko voimallaan vartijaa polvellaan vatsaan. Taltutettuaan vartijat he lähtevät nopeasti kohti Radulfin vanhempien taloa, jonne pääsevätkin ilman ongelmia.

Siellä he kuulustelevat kauppiasta, jonka Radulf oli sillä välin tuonut sinne. Hän ei tiennyt paljon, mutta kertoi kyllä kaiken mitä tiesi: että Copperwoodin tapahtumat olivat hänen sukunsa ansioita, että he käytännössä hallitsivat Barkstonea koska kaikki silmäätekevät olivat heille velkaa, ja että Copperwoodin tapahtumat ja sen takana olevat hiiret saisivat jotenkin Lockhavenin marssimaan Copperwoodiin. Partio tajuaa, että heidän on estettävä se, ja pakenevat kaupungista Radulfin lapsuudenystävän karavaanissa. Rajahdysten tai tulipalojen käyttämisesta keskusteltiin, mutta todettiin että heillä on jo valmiiksi riittävän huono maine: kaupunkilaisten mielestä he olivat kidnapanneet yhden kaupunkilaiset ja aloittaneet tappelut keksellä klubia!

Lockhavenin Hiiret

Partio kiiruhtaa kohti Copperwoodia, ja onnistuu tavoittamaan Lockhavenine seurueen ennen kuin se saapuu Copperwoodiin. Se ei ole armeija, mutta kaikki kynnelle kykenevät vartiostolaiset ovat kyllä mukana: nelisenkymmentä hiirtä oli matkalla. Yllättävintä kaikessa oli se, että Gwendolyn oli mukana!

Seuraavassa luvussa paljastuu, millainen salaliitto on tämän kaiken takana, ja miksi vartiosto marssii. Kaikki mukaan!