Kamppanjat

maanantai 24. joulukuuta 2012

Agressiivista politiikkaa

Partion matkustettua pää kolmantena jalkana kohti Copperwoodia he saavuttivat Gwendolynin karavaanin ennen kuin he ehtivät kaupunkiin. Gwendolyn kertoi heille, että Lockhavenissa oli poltettu suuri määrä Barkstonen varastoja, ja että paikalta oli löytynyt ruumiita vangin vaatteissa, Copperwoodilaisen vartijan ruumis ja armahduspapereita. Copperwood oli vienyt kauppasodan liian pitkälle; vankien käyttäminen sotilaina jas väkivallan tuominen Lockhavenin kaduille ei ollut hyväksyttävää! Mutta ryhmän paljastukset ja vangin kuulustelu muuttivat tilanteen täysin: Gwendolyn kehotti ryhmää liittymään seuraansa huomenna Copperwoodin pormestarin, Aengus Tascerin luona.

Palaverissa todettiin seuraavaa: Ryndelbel-suku oli polttanut omia varastojaan Copperwoodissa ja Lockhavenissa, järjestänyt vankilapaon, tappanut vankeja ja salakuljettanut heidät ulos Copperwoodista, ja ryöstänyt armahduskirjoja lavastaakseen Copperwoodin syylliseksi ja saadakseen Copperwoodille porttikiellon Lockhavenista, jotta heidän astiansa pysyisivät poissa markkinoilta. Gwendolyn käski partion palata Barkstoneen, pidättää patriarkka Ryndelbel ja tuoda hänet Lockhaveniin oikeuden eteen.


Matkalla Barkstoneen partio löytää polun, joka on kulkukelvoton. Beagan saa selville, että polun on pilannut karhu, joko on raapinut puuta ja nyt koko polku on täynnä oksia ja puunsäleitä. Partio saa kuitenkin siirrettyä romut pois tieltä, ja näin turvasi matkustamisen kaupunkien välillä.

Patriarkka Rynbeldel
Palattuaan Barkstoneen partio sai kuulla, että edellinen pormestari oli murhattu kesken puheen, ja uuden vaalit olivat tulossa. Ehdokkaina olivat kaikki johtavat kauppiaat, mutta suurin osa muista oli Rynbeldelille velkaa. Vartiosto ei antaisi viedä pormestaria, eikä ketään ehdokasta ennen kuin vaalit oli pidetty. Rynbeldel oli kuitenkin selkeästi uhka territorioiden turvallisuudelle; hän oli valmis tappamaan ja polttamaan mitättömien voittojen ja vallan takia. Tuollainen mielipuoli täytyi saattaa oikeuden eteen! Gill päättää, että paras tapa tehdä se on murtautua Rynbeldelin kartanoon ja kidnapata patriakka Rynbeldel...

Partio jakaantuu hankkimaan tietoa jolla kiristää Rynbeldeliä, mutte ei onnistu. Seuraavaksi he hankkivat kaupungin vartioiden asut ja väärennetyn paperin, jossa vartioston kapteeni antaa luvan viedä Rynbeldel oikeuden eteen. Gill ja Gunrey menevät vapauttamaan kartanon edessä olevat varijat ja näin pääsevät rakennukseen, Radulf menee talon taakse vahtimaan viimeistä vartijaa, ja Beagan menee valmistelemaan pakoa kaupungista. Gill ja Gunrey yrittävät saada patriarkan mukaansa puheella ja uhkailulla, mutta Patriarkka pakenee salakäytävään ja seuraa takaa-ajo. Hiiret juoksevat peräkanaa talon hämmästyttävän pitkissä salakäytävissä, ja lopulta kolkkaavat Patriarkan, sitovat tämän ja käärivät mattoon. Viimeinen vartija kuulee melua, mutta Radulf kolkkaa hänet ja kolmikko saa kuljetettua mattonsa ulos kartanosta.

Gill
Portilla vartijat kummastelevat öistä matonkuljetusta, ja haluavat tarkistaa maton. Gill heittää portin vartijoita matolla (ja pormestariehdokkaalla), Beagan ryntää apuun, ja partio onnistuu pakenemaan kaupungista mattonsa kanssa ilman kuolonuhreja kummallakaan puolella. Ryhmä pakenee jäniksen vetämillä kärryillään Lockhaveniin, missä Gwendolyn on kiitollinen patriarkan saattamisesta oikeuden eteen, mutta vihainen ryhmän toimintatavasta: kyseessä on jo toinen kidnappaus Barkstonesta, toinen pakeneminen aseiden kanssa, ja ties kuinka mones tappelu kaupungin kaduilla. Välit Barkstonen kanssa ovat jo valmiiksi tulehtuneet, ja lisäongelmia ei kaivata!

Vihdoin partiolla oli aikaa rentoutua, ja he käyttivät lepoaikaa mm. leikkimällä piilosta. Koko seikkailun ajan, Copperwoodista barkstoneen ja takaisin Lockhaveniin, Gill kuljetti mukanaan kärryillä rommitynnyriä. Millaiset seikkailut seuraavaksi odottavat partiota? Mitä Gillille on tapahtumassa, miksi hän juo ja on muuttunut väkivaltaiseksi rämäpääksi?

2 kommenttia:

  1. Ymmärsin Majatalo-foorumin ketjusta, että tämä on fiktiokuvausta Mouse Guard -roolipelikampanjastanne.

    Olisi kiva lukea peliryhmänne esittely, kuka pelaa mitäkin hahmoa, mitkä ovat PJ:n tavoitteet kampanjalle jne. tapahtumien taustaksi. Myös pelaajien kokemuksia ja ajatuksia blogissa kerrotuista pelitapahtumista olisi kiinnostavaa kuulla.

    VastaaPoista
  2. Ei ollenkaan huono ajatus. Pitää kirjoittaa tuollainen postaus. Pistän majataloon sitten viestiä:)

    VastaaPoista