Gillin päiväkirja - Sota

Ote päiväkirjasta ajalta juuri ennen karhusotia

Marssi Lockhaveniin sujui hyvin ja ilman minkäänlaisia ongelmia. En ole koskaan nähnyt melkein kaikkia territorion hiiriä samassa paikassa. Täytyy sanoa että näky on todella vaikuttava. Tuhannet pienet nuotiot loistavat hämärään ja siellä täällä kuuluu sotalauluja ja riemun huudahduksia, kun ystävykset löytävät toisensa suuresta väkijoukosta. Heidän kannattaakin nähdä toisensa ja keskustella, koska pian ei voida tietää, kuinka moni on vielä elossa.

Kävin keskustelemassa suunnitelmasta Gwendolinin kanssa ja sain kuulla niinkin riemastuttavia uutisia, että kaikista kaupungeista ei ole vielä armeijaa saapunut. Hän siis jättää minut tänne ja lähtee itse huomenna matkaan laittamaan sotatannerta kuntoon, sekä lähettää Radulfin ja Thomin etsimään jäljellä olevia armeijoita. Miten mahtavaa... kerrassaan. Millaisen elämän kohtalo onkaan minulle valinnut....

Kävin vanhempieni haudoilla....en ole sitäkään tehnyt moneen vuoteen, varmaan vuosikymmeneen. Huomisen jälkeen saatan liittyä heidän seuraansa, en tosin voi tietää sitä, mutta en pelkääkkään. Minulla ei ole ystäviä tai sukulaisia tai ketään, joka jäisi minua suremaan tai kaipaamaan. No ehkä Alec, koska hän ei päässyt päästämään minusta ilmoja pihalle...tosin en tiedä hänestäkään, missä hän oleilee saatika onko edes elossa.

Kirjoitin Qwendolyn:lle kirjeen ja antaessani sitä hänelle annoin hänelle luvan avata sen vain, jos kuolen. Muussa tapauksessa kirje pitäisi pysyä sinetöitynä ja avaamattomana. Kirje sisältää muun muassa testamenttini ja....

Huomenna on suuri päivä, muusta en vielä tiedä.

Ote päiväkirjasta karhusotien jälkeen

Barkstone. Tuo kirottu hulluuden pesä! Olisihan minun pitänyt se tajuta aikoja sitten, että he yrittävät jotakin näin katalaa ja mikäs olisikaan ollut sen parempi hetki, kuin silloin kun melkein kaikki Lockhyvenin hiiret ovat tappamassa karhua! Tuo päästään vajaa oleva matriarkka oli päättänyt lähteä valtaamaan Lockhavenin ja tappaa matkalla kaikki hiiret, ajattelematta sen enempää. Radulf ja Thom melkein kuolivat kun olivat puolustamassa ja evakoimassa yhtä kylää muutaman tunnin ratsaksuksen päässä.

Kuin saimme tiedon että sieltä on tulossa noin 100 hiiren armeija, niin päätin lähteä yksin matkaan...loppujen lopuksi. Olin niin huolissani karhusta ja tästä armeijasta, että pääni ei toiminut kunnolla. Pääsin noin metrin päähän matriarkasta ja olisin voinut tappaa hänet, mutten ymmärrä miksen toiminut! Mitä sitten jos olisinkin kuollut sinne? Sata hiirtä, ehkä enemmänkin olisi pelastunut! Jos olisin ilmoittanut kenraalille että häntä tarvitaan muualla, niin olisin ollut kahden matriarkan kanssa. Sitten olisin vain nopeasti tuikannut häntä tikarillani, asetellut nukkumaan ja paennut nopeasti. Ajattelin ensin että pääsen jonkinlaiseen järkikeskusteluun hänen kanssaan, mutta kenraalikin ja ennen sitä olevat vartijat olivat niin järkeä vailla, että oli niukkaa päästä teltallekkaan asti. Onneksi sain kolkattua ja varastettua haarniskan itselleni, koska aiemmin törmäämiini vartioihin hiirivartioston viitta ei vaikuttanut, tai sekään että vaadin neuvotteluja. Mikä pettymys ja täydellisen epäonnistumisen häpeä!

Tämän jälkeen varastin jäniksen ja ratsastin takaisin pääkaupunkiin ja valmistauduimme taisteluun. Jesse oli ollut matkalla auttamaan Gwendolyniä mutta emme olisi mitenkään pärjänneet Barkstonea vastaan, jos he eivät olisi tulleet apuun. Tappioita kärsittiin ja hyvä ettei henki mennyt. Matriarkka saatiin tapettua, harmillista ettei saatu pidettyä hengissä, olisin mielelläni kiduttanut häntä viikon tai kaksi. Karhu saatiin ajettua pakosalle, mutta tappiot olivat melkein puolet joukoista. Nyt alkaa territorion suuri toipuminen ja rauhan sitominen Barkstonen kanssa voi alkaa kun tuo hullu suku on lopullisesti, ainakin toivon mukaan, kukistettu.

Jäin eloon, mutta millä hinnalla? Kirje jää avaamatta, salaisuudet jää paljastamatta ja jatkan yksinäistä elämääni pimeän menneisyyteni kanssa. Ehkä joku päivä toivun tästä epäonnistumisen häpeästä, ehkä tulee vielä se päivä, kun voin kohdata Qweondolyn ja kertoa pelkurimaisuudestani ja sen aiheuttamasta hinnasta. Luovun asemastani ja lähden jonnekkin hylätylle alueelle, kuitenkin suojaisaan paikkaan jossa voin asustella yksikseni ja olla vain rauhassa....Ehkä vielä joku päivä.